Pääsin vuosituhannen vaihteessa suoraan koulun penkiltä unelmieni työpaikkaan suureen suomalaiseen teknologiayritykseen. Se tuntui lottovoitolta ja halusin tehdä hyvän vaikutuksen. Aloitin yksikössä, jossa viihdyin ja tulin hyvin toimeen työparini kanssa. Työn tekemisen tahti oli sopiva ja minulla oli rauha keskittyä tehtäviini. Muutaman kuukauden kuluttua siirryin pääkonttorille vaativampiin tehtäviin tiimin esimiehen avustajaksi ja työ alkoi muuttua kuormittavammaksi.
Työn tekemisen tahti kävi kiivaammaksi ja tehtävät vaativammiksi. Työ keskeytyi usein, sähköpostia kertyi päivän mittaan, kokonaisuudet alkoivat olla vaikeammin hallittavia ja harvoin oli sellaista hetkeä, että olisin kokenut tyytyväisyyttä tekemästäni työstä. Kuormitusta lisäsi rauhaton työpiste isossa avokonttorissa ja äärimmäisen vaativa esimies.
Oltuani työssä vuoden verran olin työviikon päätteeksi niin kireänä, että kotiin tullessani minulle ei saanut puhua mitään, ennen kuin olin istunut tunnin verran saunan lauteilla. Sunnuntaina ahdistus edessä olevasta työviikosta alkoi painaa heti aamulla herätessä. Hankalaksi kokemani henkilösuhteet ja tekemättömät työt pyörivät mielessä jatkuvasti. Aloin kokea hengenahdistusta ja saada pahoja paniikkikohtauksia. Eräänä sunnuntai-iltana soitin kollegalleni ja purskahdin itkuun. Hänen kehotuksestaan hakeuduin työterveyslääkärille, joka passitti minut pitkälle sairauslomalle ahdistus- ja masennuslääkereseptit kourassani.
Sairauslomalta palattuani tilanne ei ollut muuttunut millään tavalla. Itse asiassa se oli kärjistynyt. Tiimistämme yksi oli päättänyt vaihtaa työpaikkaa uupumuksen takia ja toinen oli päätynyt samasta syystä pitkälle sairauslomalle. Päätin hakeutua toiseen työhön itseni tähden ja onnekseni löysin itselleni huomattavasti paremmin sopivan työpaikan varsin pian.
Kymmenisen vuotta myöhemmin löysin erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan ja sain tapahtuneeseen uutta perspektiiviä. Ymmärsin muun muassa, että erityisherkkänä olen taipuvaisempi kuormittumaan ja tarvitsen enemmän hiljaisuutta ja rauhaa, kuin vähemmän herkkä ihminen. Ärsykkeiden ja vaatimusten tulva, jatkuvat keskeytykset, kiivas tahti ja äkilliset muutokset saivat herkän hermostoni kroonisesti ylivirittyneeseen tilaan. Siihen päälle kun lisättiin nuoruuden kokemattomuus ja miellyttämisenhalu, liiallinen kiltteys ja konfliktien pelko sekä ylitunnollisuus, olivat uupumisen ainekset kasassa. Suorittamista ihaileva työkulttuuri ja ”tunteet eivät kuulu työpaikalle” -tyyppinen ajattelu eivät myöskään tehneet hyvää.
Mitä opin? Omalta osaltani ymmärsin sen, miten tärkeitä itsetuntemus ja itsensä johtamisen taidot ovat. Itsetuntemus auttaa tunnistamaan, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei, ja mitkä ovat omat vahvuudet ja heikkoudet. Liiallisen kiltteyden asemesta on hyvä olla itseluottamusta ja itsekunnioitusta avata suunsa, jos asiat ovat menossa huonoon suuntaan. Ymmärsin, että minun on pidettävä itse itsestäni huolta. Työyhteisön osalta korostui ihmisten johtamisen taidon tärkeys. Tunneälyä omaava esimies on kullanarvoinen. Tänä päivänä ajattelen, että hyvä työpaikka on sellainen, jossa on turvallista puhua vaikeistakin asioista, missä epäonnistuminen ei ole häpeä, missä ihmisiin luotetaan ja turhaa eriarvoisuutta luovaa hierarkiaa on mahdollisimman vähän. Hyvällä johtamisella ja itsensä johtamisella luodaan kukoistavia työyhteisöjä, joissa jokaisen yksilölliset taidot ja ominaisuudet palvelevat kokonaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla.
Suvi Bowellan on hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja tunneterapeutti, joka on kirjoittanut kirjat Ihana herkkyys, Erityisherkän päiväkirja ja Kiltin tytön voimakirja.
suvi@suvibowellan.com