Lista työuupuneille

Tänä päivänä voimme lukea erilaisia listoja asiasta kuin asiasta.

 Kun teet nämä kolme asiaa, kaikki muuttuu, tai oletko AINA tehnyt nämä viisi virhettä?

Voin sanoa, että olen yleensä aina ne tehnyt, ja enemmänkin kuin viisi! Ja tulen todennäköisesti tekemään vielä niin jatkossakin. Olen kyllä myös lukenut, että emme tee virheitä, vaan ne ovat oppimiskokemuksia. 

Vaan vaikeita ovat elämän läksyt. Ja kokemusta on tullut. 

En ehkä siis ole kaikkien self -help oppaiden listojen suurin fani, mutta ajattelinpa minäkin tehdä trendin mukaisesti listan. Listan siitä, mikä on vaikeaa listan toteuttamisessa, siis 

LISTA sen toteuttamisen vaikeudesta TYÖUUPUNEILLE

  1. Pysähdy ja tunnista uupuneesi

Helpommin sanottu kuin tehty!

En ole myöskään kaikkien sananlaskujen suurin fani, mutta tässä sananlasku pitää paikkansa. JOS osaisimme pysähtyä ajoissa, emme uupuisi. Hoitotyötä tehdessäni olen saanut olla mukana monen ihmisen ja perheen iloissa, suruissa, uupumisissa ja tragedioissa. Nöyrimmät kiitokseni heille siitä, ilman niitä tarinoita ja heitä en olisi tässä, eikä minusta olisi tullut se, mitä nyt olen. Sen opin sain heiltä (ja myös myöhemmin itseltä), että jos et kuitenkaan pysähdy – sinut pysäytetään. Kannattaa siis pysähtyä, niin kuin opetetaan.

  1. Anna aikaa itsellesi parantua

Voisin sanoa edelleen, että helpommin sanottu kuin tehty.

 Kenties olet tähän saakka tehnyt jotain jatkuvasti, koko ajan ja vielä enemmän, suorittanut ja suorittanut. Mikä aika – eihän minulla sellaista ole? Entä kuinka voisin suorittaa paranemisen mahdollisimman nopeasti? Joku on myös sanonut, ettei aikaa voi hallita. Ja usko pois, näin se on! Ja kun ensi kertaa luulet parantuneesi, sitä älä usko, nyt ollaan alkumetreillä. Aikaa siis tarvitaan!

  1. Tunnista tunteesi

Tunteet – apua, mitä ne ovat? Pää lyö tyhjää. Apua, mä en tunne mitään. Tai, ehkä kuitenkin ahdistaa lähinnä jatkuvasti. Olenko tuntenut joskus jotain muutakin? Mihin ne muut tunteet ovat hävinneet?  Mitä niille muille tunteille on tapahtunut?

Ei hätää, siellä ne ovat, kaiken alla, unohtuneet kaiken muun jalkoihin.

Vaikeaa siis.   Alku voi olla hankalaa. Kun palaat aina uudelleen kysymyksen ääreen, mitä tämä asia minussa herättää,  etkä sivuuta asiaa esimerkiksi suorittamisella, tunteet heräävät taas henkiin. Muista kuitenkin, että tunteita ei tarvitse hallita, ennemminkin hyväksyä. Se onkin sitten toinen juttu!

  1. Kysy, mikä itsellesi on tärkeää

No, tämänhän pitäisi olla helppo homma! Kyllä minä tiedän, mikä minulle on tärkeää: perhe, lapset, terveys, ystävät, hyvinvointi…  mutta onko niin oikeasti? Jos minulle on terveys tärkeää, miten sitten olen sivuuttanut sen eteen tehtävät asiat? Miksi kehoni on yrittänyt viestiä: voisitko levätä, en jaksa pysyä perässä? Miksi lapset ihmettelevät, kuka on tuo väsynyt olento, joka on kotona, muttei läsnä? 

Jos et reflektoi välillä itsesi kanssa, mitä minulle kuuluu, hukkaat pian itsesi. Asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä, ovat samalla sinun arvosi, jotka lopulta saavat elämän tuntumaan omaltasi!

  1. Aseta rajat – opi sanomaan ei

Ahaa! Lyhyt sana, ei, helppoa siis kuin heinänteko. Miksi suustani pääsee kuitenkin: no, enköhän mä vielä tuon jossain välissä pysty hoitamaan. Jos on tottunut aina syrjäyttämään omat tarpeensa ja hakemaan hyväksyntää miellyttämällä ja palvelemalla muita, on todennäköisesti vaikeaa sanoa heti EI. Omat rajat on voineet olla kadoksissa pitkään, tai niitä ei ole koskaan kunnolla muovautunutkaan. Ehkä on ensin opeteltava sanomaan: ehkä, mietin asiaa, palataan tähän myöhemmin. Käveltävä pois kohteliaasti. Kunnes tulee päivä, jolloin tiedostat mitä jaksat, ja pystyt seisomaan oman päätöksesi takana, vaikka se ei enää palvelisi muita mutta sitäkin enemmän itseäsi.

  1. Tee muutos

Enhän mä voi muuttaa mitään! Miltä kaikki sitten näyttää? Tarvitsen ennemminkin uuden harrastuksen, jotta voin näyttää hyvältä. Mistä voin luopua? Mun on ihan PAKKO tehdä nämä työt vielä. 

Varmaan tiedät sen sananlaskun, että pakko ei ole kuin kuolla.

 Ja sitä ennen sinulla on juuri se mahdollisuus tehdä se muutos, vaikka se olisikin VAIKEATA!

Kirjoittanut: Marketta Hämäläinen

Työhyvinvointi – uupumus

Työhyvinvointi on tänä päivänä kuuma puheenaihe, syystäkin. Siihen tulisikin kiinnittää huomiota ennakoivasti, ja satsata nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Työntekijät alkavat olemaan niin kuormittuneita, ettei meillä ole varaa enää odottaa. Ennakoinnilla säästettäisiin huomattava summa rahaa pitkällä aikavälillä. Nyt maksamme kovia summia työstä johtuvista sairastumisista, niiden oireidenmukaisesta hoidosta ja ennenaikaisista eläköitymisistä. Taloutemme ei tule kestämään tätä enää pitkään, ja hintaa, jonka yksilö joutuu maksamaan terveydellään, ei voi edes rahassa mitata.

Uupumus käsitteenä voi herättää ajatuksen, että nukkumalla siitä selviää, mutta näinhän asia ei ole. Moni meistä on kokenut ajoittaista väsymystä, joka menee ohi, kun tilanne rauhoittuu ja saa levättyä. Pitkään jatkuneessa uupumuksessa ihmisen keho ja mieli on ajettu ylikuormitustilaan, joka ei mene ohi pelkällä nukkumisella. Oireita on monia ja hyvin yksilöllisiä, mm. univaikeudet, ahdistus, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, yliherkkyydet, määrittelemättömät kiputilat kehossa, ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, ja fyysisten voimien heikkeneminen. Kehomme on viisas, se alkaa ylikuormitustilassa ”sammuttamaan” meiltä toimintoja, jotka eivät ole elintärkeitä. Tämä ei tapahdu hetkessä, joten toipuminenkaan ei tapahdu viikossa tai kuukaudessa. Jos uupuminen on kehittynyt pikkuhiljaa vuosien aikana, se vaatii usein pidemmän ajan palautuakseen. Sanotaan, että jopa tuplasti sen ajan, mitä se on ottanut kehittyäkseen. Toipumista ei voi kiirehtiä, ja usein toipuminen vaatii muutoksia elämään ja omiin toimintatapoihin. Niiden omaksuminen ottaa aikansa. Tästäkin johtuen toipuminen on aaltomaista, ja vaatii loppuelämän herkkyyttä kuunnella itseään ja rajojaan. 

Uupumista ei kannata väheksyä: ”en minä voi uupua”. Jokainen meistä voi uupua, ja se ei tee meistä heikompia. Uupumisen ehkäisemiseksi kannattaa opetella kuuntelemaan itseään, ja tekemään muutoksia mahdollisimman pian, mm. kun stressi alkaa olla pitkittynyttä, unen kanssa on ongelmia, tai huomaat, ettei mikään tunnu miltään. Silloin on toimittava. Vahvuutta on pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.

Kun huomaat, että läheisesi tai työkaverisi alkaa käyttäytyä eri lailla kuin yleensä; on stressaantunut, kireä, vetäytyvä – ota rohkeasti asia hänen kanssa esille ja kerro, että olet hänestä huolissasi. Harva meistä itse tunnistaa uupumista, ja osaa hakea ajoissa apua. Kuuntele; jokainen meistä kokee tarvetta tulla kuulluksi ja nähdyksi. Anna tarvittaessa tilaa, mutta älä jätä yksin, vaikka uupunut helposti vetäytyy omiin oloihinsa.

Uupumuksesta selviää, se opettaa ja kasvattaa meitä. 

Elämä on tässä ja nyt. Elä omannäköistä elämää, tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja saavat voimaan hyvin, ja muuta niitä asioita, jotka vievät sinua kauemmaksi hyvinvoinnista.

“En ole valmis neuvottelemaan kanssasi

siitä, millainen minun tulisi olla.

Jos sen teen, mahdun ehkä sinun muottiisi,

mutta en kuulu enää itselleni.”

– Brene Bown

Kirjoittanut: Piia Vinkki

Uupunut ja uneton

”Heitä minulle pelastusrengas 
Muuten hukun tän elon kylmiin aaltoihin 
Anna käsi ja vedä minut laivaan 
Ja pistä kuivumaan, lämpöön rakkauden.” 

J. Karjalaisen Pelastusrengas-kappaleen kaltaista pelastajaa ja pelastusrengasta kaipasin  unettomuuden synkimpinä hetkinä. Tuntui, kuin mustekalan lonkerot olisivat vetäneet kohti meren  pohjaa, ja taistelin vastaan. Pieni hetki unta oli kuin henkäys happea hukkuvalle. 

Koin työuupumuksen ja sairastuin krooniseen unettomuuteen syksyllä 2016. Olin sairastuessani  41-vuotias, perheellinen ja työskentelin hoitoalalla. Luonteeltani olen tunnollinen suorittaja, kiltti,  herkkä ja taipuvainen tavoittelemaan täydellisyyttä. Elämäni oli hyvin suorituskeskeistä, niin töissä  kuin vapaa-ajallakin. Työnkuva oli paisunut vuosi vuodelta, ja vaatimukset lisääntyneet. Pienellä  henkilöstömäärällä yritettiin saada yhä enemmän tuloksia aikaan, ja seurauksena oli jatkuva  riittämättömyyden tunne. 

Olin sairauslomalla ensin neljä kuukautta, ja myöhemmin vielä kahdeksan kuukautta. Kokeilin  unettomuuteen paljon erilaisia hoitokeinoja, kuten akupunktioita, vyöhyketerapiaa, homeopatiaa,  kahdeksaa eri lääkettä, nettiterapiaa, psykoterapiaa, Kiila-kuntoutusta, joogaa ja TRE-stressinpurkumenetelmää. Myös puolison ja läheisten tuki on ollut todella merkittävää paranemisen kannalta. Työtäni kevennettiin ja pääsin työskentelemään pieneen ja rauhalliseen yksikköön 50 % työajalla. 

Toipuminen on ollut pitkä ja aaltoileva prosessi, jonka aikana olen oppinut paljon itsetuntemusta,  itsemyötätuntoa, kiitollisuutta, rajojen asettamista, sekä elämään omien arvojeni mukaan. Sairaus on  pakottanut muuttamaan elämäntapoja, ja sen myötä on avautunut uusia mahdollisuuksia  toteuttaa itseään. Olen opiskellut mm. kokemustoimijaksi, ja käyn kertomassa tarinaani muille  ihmisille. 

Ajattelin pitkään, että unettomuudesta on päästävä nopeasti eroon, ja haluan jatkaa arkeani kuten  ennenkin. Olen hiljalleen alkanut hyväksyä herkkäunisuuden kuuluvan elämääni, ja matka jatkuu  seuralaisesta huolimatta. Se rajoittaa tekemisiäni, mutta mahdollistaa kuitenkin hyvän ja  onnellisen elämän. Olen alkanut luottaa kykyihini ja siihen, että elämä kantaa. Asioilla on tapana  järjestyä. Sairaus mahdollistaa ihmisenä kasvamisen. Elämän haastavin ajanjakso voi olla myös  elämän paras ja opettavaisin.  

Kirjoittanut: Kirsi Keränen

Toivoa on aina

Uupumus saa helposti ajattelemaan, ettei millään ole mitään merkitystä – ettei minulla ole mitään merkitystä. Olen kokenut sen itse, ja nähnyt paljon uupumusta myös ympärilläni.

Onneksi epätoivo ja synkkyys ei ole koko totuus, vaan vasta kolikon toinen puoli. Uupumuksen toisella puolella on aina olemassa toivo. Se on kipinä jossain syvällä ihmisessä, johon on uupuneena liki mahdotonta uskoa. Mutta siellä se on.

Miten tuon kipinän voisi sitten uupuneena löytää uudelleen? Oikotietä onneen ei ole, vaan ihan ensimmäiseksi on opeteltava lepäämään. Ja se on muuten vaikeaa!

Kun on tottunut suorittamaan tappotahdilla omaa työtä ja elämäänsä, lepääminen tuntuu luovuttamiselta. Itse tunsin sairauslomalla oloni pitkään levottomaksi. Vaikka kroppa ei jaksanut oikein mitään, mieli pyrki edelleen laukkaamaan jossain kaukana tästä hetkestä.

Kierrosten hidastuminen vei omalla kohdallani pari kuukautta. Vasta sitten alkoi hidas toipuminen. Samalla aloin etsiä vastausta kysymykseen: mikä ja kuka olen silloin, kun en suorita mitään?

En kuitenkaan ajattele, että ihmisen pitäisi uupuneena etsiä kadonnutta kipinäänsä yksin. Silloin tulee avuksi vertaistuki. Kun kuulee toisen, uupumuksen läpikäyneen ihmisen kokemuksia aiheesta, oma taakka kevenee. On helpottavaa tajuta, etten sittenkään ole näiden tuntemusteni kanssa yksin.

Kun tunsin taas hiljalleen oloni omaksi itsekseni, halusin puolestani tarjota vertaistukea muille uupuneille. Syntyi idea kirjasta, johon päätin kerätä tarinoita toisilta uupumuksen kokeneilta ihmisiltä. Työuupumuskirja löytyy nykyään kirjakaupoista ja muun muassa Docendon verkkosivuilta: https://docendo.fi/sivu/tuote/tyouupumuskirja/2721408. Sen tarkoitus on tarjota vertaistukea niillekin, joilla ei itsellään juuri nyt ole voimia etsiä toisia ihmisiä tuekseen.

Olen edelleen kiitollinen siitä kannustuksesta, jota sain osakseni silloin, kun en itse toipumiseen uskonut. Se palautti pikkuhiljaa takaisin kadoksissa olleen toivon kipinäni. Siksi muistutan: se sama kipinä on olemassa sinussakin, usko vain.

Kirjoittanut: Rosanna Marila

Huonon lähimuistin kanssa oppii elämään

Minulle on jäänyt kolme “jälkitautia” työuupumuksesta : huono lähimuisti, huonot yöunet ja se, että väsyn nopeasti. 

Lähimuistini on todella huono. Töissä kirjoitan ylös kaikki minulle suullisesti annetut ohjeet ja tehtävät. Jos työkaveri sanoo minulle käytävän päässä jotain, en yleensä muista sitä enää, kun tulen omaan työhuoneeseeni. Jos joku työkaveri tulee käytävällä vastaan, tai ajatus eksyy muualle, alkuperäinen ajatus katoaa kokonaan. Ja ajatus eksyy muualle tosi nopeasti!

Jos minulle tulee joku työasia illalla kotona mieleen, laitan sen ylös kännykän kalenteriin, ja laitan muistutuksen seuraavalle työpäivälle. Kun kännykän muistutus hälyttää, mietin, mitä kännykkä nyt oikein muistuttaa, ja olen yleensä unohtanut ihan totaalisesti asian, josta laitoin muistutuksen. 

Päivällä tapahtuneet asiat vaikuttavat yöuneen. Jos minulla on stressiä, herään aamuyöllä, enkä saa välttämättä enää loppuyöstä unta. Olen sinänsä tottunut tähän aamuyön heräilyyn, että en enää hermostu asiasta. Totean hyväksyvästi, että unet loppuivat tältä yöltä. Yleensä alan lukemaan jotain kirjaa. Tämän teen sen vuoksi, ettei ajatus jää kiertämään kehää ja ala syyllistämään minua: “taas sinä heräsit kesken unien, olet huono ihminen”. En edes yritä saada unen päästä enää kiinni. 

Oman jaksamisen kanssa saa välillä edelleen tasapainoilla. Jos huomaan, että elämän vauhti on kiihtymässä liian lujaksi, osaan nykyään painaa jarrua. Tiedän omat rajani. En esimerkiksi jaksa tehdä ylitöitä. Pidän huolta ravinnosta ja levosta, sekä omasta hyvinvoinnista. Minun hyvinvoinnistani ei kukaan muu pidä huolta. Olen oppinut tervettä itsekkyyttä. 

Kirjoittanut: Sanna Tuuli

5. Millä tavoin ja miksi uniongelmia ilmenee, ja millaisin keinon niihin voi saada apua? Millaisin tavoin voi kotikonstein parantaa unenlaatua?

Unettomuus on tavallinen uupumiseen ja masennukseen liittyvä ongelma. Velvollisuudet, tekemättömät työt, ratkaisemattomat asiat, huoli ja ahdistuneisuus yleensä vain pahentavat uniongelmia. Joskus ahdistuneisuus voi oireilla pelkästään uniongelmin, sillä ahdistuneisuus voi pysyä piilossa päivän kiireissä. Tavallista on sekä nukahtamisvaikeus että aamuyön heräily.

Jos ihminen saa liian vähän unta pidemmän ajan kuluessa, se alkaa näkyä päiväväsymyksenä ja -uupumuksena. Pitkittyessään uniongelmilla on taipumus pahentua. Uneton alkaa jo pelätä ja jännittää seuraavaa yötä, miten se mahtaakaan sujua, saanko nytkään nukutuksi, jne. Syynä on sympaattinen hermosto ja ihmisen ”liskoaivojen” rakenteet, jotka ovat ihmisen lajinkehityksen vanhimpia osia, ja sen aikana varmistaneet taisteluun ja pakoon ryntäämisen kyvyn vihollisen uhatessa, mutta joita ei enää sellaisenaan tarvittaisi. Niiden rauhoittaminen olisi tarpeen, muttei se aina onnistu päättäväisyyden tai pakottamisen kautta. Asian syvällisempi ymmärtäminen, työstäminen toisen ihmisen, jopa ammattilaisen, kanssa ja itsemyötätunto sen sijaan saattavat auttaa. 

Hyviä keinoja helpottaa unettomuutta on noudattaa säännöllistä elämän rytmiä, myös viikonloppuisin ja lomilla, mennä sänkyyn vain riittävän väsyneenä, välttää päiväunia, ulkoilla riittävästi, syödä monipuolisesti ja tarpeeksi -muttei liikaa- myös illalla, pyrkiä säännölliseen, enintään kohtuulliseen työtuntien ja muun suorittamisen määrään vuorokaudessa. Liiat ylityötunnit syövät tutkimusten mukaan vapaa-ajasta elvyttäviä asioita, ja uupumuksella on silloin taipumus vain pahentua. Kaikki rentoutumista ja rauhoittumista edistävät asiat, jotka voivat yksilöllisesti vaihdella, esim. liikunta, ulkoilu, sauna, seksi, läheisten tai lemmikkien seura, kirjan lukeminen tai elokuvien katselu, parantavat yleensä nukkumista.

Ns. unihygienia-asiat tulee saattaa kuntoon. Muun muassa valon, melun ja muun häiritsevän toiminnan määrä pitäisi minimoida tarvittaessa korvatulpin ja silmälapuin, joku voi hyötyä viileinä pysyvistä lakanamateriaaleista, untuvapeitosta ja -tyynyistä, joku painopeitosta. Makuuhuoneen tuuletus ennen nukkumaanmenoa ja viileänä pitäminen hyödyttää monia. Vaihdevuosi-ikäiset naiset voivat hyötyä hormonikorvaushoidosta, jollekin tuo avun melatoniini tai pieni annos masennuksen ja/tai ahdistuneisuuden hoitoon käytettäviä lääkkeitä. Ns. rauhoittavia lääkkeitä ja alkoholia ei suositella ainakaan pitkäaikaiseen käyttöön niiden riippuvuutta ja dementiaa aiheuttavien ominaisuuksien takia. Kahvi ja tee saattaa piristää liikaa, ja niitä pitää sen takia välttää iltaisin, kuten myös liiallista muuta juomista, jotta rakon täyttyminen ei herätä yöllä. 

1. Milloin on syytä hakeutua lääkäriin?

Lääkäriin on hyvä hakeutua, kun haluaa selvitellä oireitaan, mm. unettomuutta, fyysisiä oireita, kuten rytmihäiriöitä, hengenahdistusta, väsymystä tai paniikkioireita, tai jos masentaa jatkuvasti (yhtäjaksoisesti) yli kahden viikon ajan.

Yleensä suljetaan pois tavalliset fyysiset sairaudet, kuten anemia, kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta sekä päihdeongelmat. Jollei sellaisesta ole kyse, kartoitetaan psyykkiset häiriöt ja mahdollinen työuupumuksen aste, uupumukseen liittyvä masennus tai muut mielenterveydenhäiriöt. Lievässä masennuksessa/ahdistuneisuudessa riittää tiedollinen ja lyhytterapeuttinen tuki, keskivaikea tai vaikeampi masennus/ahdistuneisuus vaatii yleensä sekä lääkehoitoa että terapiaa.

Yleensä työuupunut saa tukea työterveyshuollosta. Hän voi saada supportiivista lyhytterapiaa lääkärin, hoitajan ja työterveyspsykologin vastaanotolla. Jotkut työnantajat tarjoavat 15 kerran terapiajaksoja työterveyspsykologilla. Joskus tarvitaan pitkäaikaista, jopa vuosien kuntoutuspsykoterapiaa. Joskus voi auttaa työkykyvalmentaja tai muu ammatillisia asioita kartoittava henkilö, jos haluaa vaihtaa alaa, eikä psyykkinen sairastaminen ole päällimmäinen ongelma.

2. Miksi lääkäri määrää uupumukseen yhden tai kahden viikon sairausloman, vaikka tarve on selvästi pidempään?

Sairausloma kirjoitetaan yleensä aluksi lyhyenä (usein oirediagnoosilla, kuten unettomuus tai rytmihäiriöt), jotta tilannetta voidaan kartoittaa nopeasti uudestaan, kuten tarkentaa diagnoosia, ja miettiä erikoislääkärin konsultaation tai jatkotutkimusten tarvetta ja oikeaa hoitoa. 1+9 sairauslomapäivää menee työnantajan ”piikkiin”, ja se onkin oikea osoite, jos työmäärä on vain liian suuri, ja sitä voidaan nopeasti vähentää esimerkiksi töitä jakamalla työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyössä.

Sairauslomaa jatketaan tilanteen mukaan, jolloin Kela alkaa korvata työnantajalle sairauspäivärahaa. Joskus voi olla tarpeen tehdä muutoksia työpaikalla melko pian, ja uuteen työnkuvaan palaaminen toipilaana saattaa olla parempi vaihtoehto, kuin pitkä sairausloma ainoana toimenpiteenä. Tilannehan palautuu ennalleen, jos työtä ei muokata mitenkään. Lisäksi vaarassa voivat olla muut työntekijät tai uupuneen sijaiseksi otettu.

Pitkä sairausloma saattaa vieraannuttaa työstä ja työyhteisöstä. Joskus se on tarpeen, jotta irrottautuminen työstä tapahtuisi aidosti, mutta samalla tulisi säilyttää yhteys ainakin esimieheen.

3. Miten pääsen terapiaan?

Joskus työuupumuksen taustalla on selvemmin persoonallisuustekijät ja henkilöhistoria, ja joku toinen voi selviytyä samasta työkuormasta (tai tehdä vain välttämättömät tehtävät) ilman uupumista. Tunnolliset ylipäänsä uupuvat herkemmin. Tunnollisuuspiirteiden ja niin sanotun vaativuuden tunnistaminen itsessään voi olla käänteen tekevä asia muutosprosessissa, jonka aikana itseen voi oppia suhtautumaan armeliaammin, ja työtä voi oppia tekemään rennommin. Näitäkin asioita voidaan käsitellä työterveyspsykologin käynneillä.

Kelan kuntoutuspsykoterapian kriteerinä on se, että asianmukaisesti todettu, usein pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, uhkaa työ- tai opiskelukykyä. Terapiaa voidaan myöntää työkyvyn tukemiseksi etenkin silloin, jos tilanne jatkuu hankalana, eivätkä työterveyshuollon omat keinot riitä. Joskus uupumisen taustalta paljastuu vaikeita mielenterveysongelmia, kuten vakava masennus, ahdistuneisuus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja silloin 3-vuotinen terapiakokonaisuus on välttämätön.

Tavallinen polku terapiaan kulkee työterveys- tai terveyskeskuslääkärin kautta psykiatrille joko työterveyshuollon konsultaationa tai erikoissairaanhoidon psykiatrisen poliklinikan konsultaation kautta. Psykiatrin lausunto laaditaan Kelalle. Terapiaa tulee edeltää kolme kuukautta kestänyt sairauden hoitovaihe (alku lasketaan siitä, kun mielenterveyden häiriö on todettu) sisältäen vähintään kaksi käyntiä psykiatrilla, ja mielellään muutakin terapeuttista tai tiedollista tukea, ja lääkehoidon ja muiden hoitomahdollisuuksien arviointia. Ensimmäinen käynti voi siis olla esimerkiksi työterveyslääkärillä. Kelan korvaama terapia ei ole varsinaisesti hoitoa, vaan kuntoutusta, nimikin on
kuntoutuspsykoterapia.