Työhyvinvointi – uupumus

Työhyvinvointi on tänä päivänä kuuma puheenaihe, syystäkin. Siihen tulisikin kiinnittää huomiota ennakoivasti, ja satsata nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Työntekijät alkavat olemaan niin kuormittuneita, ettei meillä ole varaa enää odottaa. Ennakoinnilla säästettäisiin huomattava summa rahaa pitkällä aikavälillä. Nyt maksamme kovia summia työstä johtuvista sairastumisista, niiden oireidenmukaisesta hoidosta ja ennenaikaisista eläköitymisistä. Taloutemme ei tule kestämään tätä enää pitkään, ja hintaa, jonka yksilö joutuu maksamaan terveydellään, ei voi edes rahassa mitata.

Uupumus käsitteenä voi herättää ajatuksen, että nukkumalla siitä selviää, mutta näinhän asia ei ole. Moni meistä on kokenut ajoittaista väsymystä, joka menee ohi, kun tilanne rauhoittuu ja saa levättyä. Pitkään jatkuneessa uupumuksessa ihmisen keho ja mieli on ajettu ylikuormitustilaan, joka ei mene ohi pelkällä nukkumisella. Oireita on monia ja hyvin yksilöllisiä, mm. univaikeudet, ahdistus, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, yliherkkyydet, määrittelemättömät kiputilat kehossa, ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, ja fyysisten voimien heikkeneminen. Kehomme on viisas, se alkaa ylikuormitustilassa ”sammuttamaan” meiltä toimintoja, jotka eivät ole elintärkeitä. Tämä ei tapahdu hetkessä, joten toipuminenkaan ei tapahdu viikossa tai kuukaudessa. Jos uupuminen on kehittynyt pikkuhiljaa vuosien aikana, se vaatii usein pidemmän ajan palautuakseen. Sanotaan, että jopa tuplasti sen ajan, mitä se on ottanut kehittyäkseen. Toipumista ei voi kiirehtiä, ja usein toipuminen vaatii muutoksia elämään ja omiin toimintatapoihin. Niiden omaksuminen ottaa aikansa. Tästäkin johtuen toipuminen on aaltomaista, ja vaatii loppuelämän herkkyyttä kuunnella itseään ja rajojaan. 

Uupumista ei kannata väheksyä: ”en minä voi uupua”. Jokainen meistä voi uupua, ja se ei tee meistä heikompia. Uupumisen ehkäisemiseksi kannattaa opetella kuuntelemaan itseään, ja tekemään muutoksia mahdollisimman pian, mm. kun stressi alkaa olla pitkittynyttä, unen kanssa on ongelmia, tai huomaat, ettei mikään tunnu miltään. Silloin on toimittava. Vahvuutta on pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.

Kun huomaat, että läheisesi tai työkaverisi alkaa käyttäytyä eri lailla kuin yleensä; on stressaantunut, kireä, vetäytyvä – ota rohkeasti asia hänen kanssa esille ja kerro, että olet hänestä huolissasi. Harva meistä itse tunnistaa uupumista, ja osaa hakea ajoissa apua. Kuuntele; jokainen meistä kokee tarvetta tulla kuulluksi ja nähdyksi. Anna tarvittaessa tilaa, mutta älä jätä yksin, vaikka uupunut helposti vetäytyy omiin oloihinsa.

Uupumuksesta selviää, se opettaa ja kasvattaa meitä. 

Elämä on tässä ja nyt. Elä omannäköistä elämää, tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja saavat voimaan hyvin, ja muuta niitä asioita, jotka vievät sinua kauemmaksi hyvinvoinnista.

“En ole valmis neuvottelemaan kanssasi

siitä, millainen minun tulisi olla.

Jos sen teen, mahdun ehkä sinun muottiisi,

mutta en kuulu enää itselleni.”

– Brene Bown

Kirjoittanut: Piia Vinkki

Toivoa on aina

Uupumus saa helposti ajattelemaan, ettei millään ole mitään merkitystä – ettei minulla ole mitään merkitystä. Olen kokenut sen itse, ja nähnyt paljon uupumusta myös ympärilläni.

Onneksi epätoivo ja synkkyys ei ole koko totuus, vaan vasta kolikon toinen puoli. Uupumuksen toisella puolella on aina olemassa toivo. Se on kipinä jossain syvällä ihmisessä, johon on uupuneena liki mahdotonta uskoa. Mutta siellä se on.

Miten tuon kipinän voisi sitten uupuneena löytää uudelleen? Oikotietä onneen ei ole, vaan ihan ensimmäiseksi on opeteltava lepäämään. Ja se on muuten vaikeaa!

Kun on tottunut suorittamaan tappotahdilla omaa työtä ja elämäänsä, lepääminen tuntuu luovuttamiselta. Itse tunsin sairauslomalla oloni pitkään levottomaksi. Vaikka kroppa ei jaksanut oikein mitään, mieli pyrki edelleen laukkaamaan jossain kaukana tästä hetkestä.

Kierrosten hidastuminen vei omalla kohdallani pari kuukautta. Vasta sitten alkoi hidas toipuminen. Samalla aloin etsiä vastausta kysymykseen: mikä ja kuka olen silloin, kun en suorita mitään?

En kuitenkaan ajattele, että ihmisen pitäisi uupuneena etsiä kadonnutta kipinäänsä yksin. Silloin tulee avuksi vertaistuki. Kun kuulee toisen, uupumuksen läpikäyneen ihmisen kokemuksia aiheesta, oma taakka kevenee. On helpottavaa tajuta, etten sittenkään ole näiden tuntemusteni kanssa yksin.

Kun tunsin taas hiljalleen oloni omaksi itsekseni, halusin puolestani tarjota vertaistukea muille uupuneille. Syntyi idea kirjasta, johon päätin kerätä tarinoita toisilta uupumuksen kokeneilta ihmisiltä. Työuupumuskirja löytyy nykyään kirjakaupoista ja muun muassa Docendon verkkosivuilta: https://docendo.fi/sivu/tuote/tyouupumuskirja/2721408. Sen tarkoitus on tarjota vertaistukea niillekin, joilla ei itsellään juuri nyt ole voimia etsiä toisia ihmisiä tuekseen.

Olen edelleen kiitollinen siitä kannustuksesta, jota sain osakseni silloin, kun en itse toipumiseen uskonut. Se palautti pikkuhiljaa takaisin kadoksissa olleen toivon kipinäni. Siksi muistutan: se sama kipinä on olemassa sinussakin, usko vain.

Kirjoittanut: Rosanna Marila

Huonon lähimuistin kanssa oppii elämään

Minulle on jäänyt kolme “jälkitautia” työuupumuksesta : huono lähimuisti, huonot yöunet ja se, että väsyn nopeasti. 

Lähimuistini on todella huono. Töissä kirjoitan ylös kaikki minulle suullisesti annetut ohjeet ja tehtävät. Jos työkaveri sanoo minulle käytävän päässä jotain, en yleensä muista sitä enää, kun tulen omaan työhuoneeseeni. Jos joku työkaveri tulee käytävällä vastaan, tai ajatus eksyy muualle, alkuperäinen ajatus katoaa kokonaan. Ja ajatus eksyy muualle tosi nopeasti!

Jos minulle tulee joku työasia illalla kotona mieleen, laitan sen ylös kännykän kalenteriin, ja laitan muistutuksen seuraavalle työpäivälle. Kun kännykän muistutus hälyttää, mietin, mitä kännykkä nyt oikein muistuttaa, ja olen yleensä unohtanut ihan totaalisesti asian, josta laitoin muistutuksen. 

Päivällä tapahtuneet asiat vaikuttavat yöuneen. Jos minulla on stressiä, herään aamuyöllä, enkä saa välttämättä enää loppuyöstä unta. Olen sinänsä tottunut tähän aamuyön heräilyyn, että en enää hermostu asiasta. Totean hyväksyvästi, että unet loppuivat tältä yöltä. Yleensä alan lukemaan jotain kirjaa. Tämän teen sen vuoksi, ettei ajatus jää kiertämään kehää ja ala syyllistämään minua: “taas sinä heräsit kesken unien, olet huono ihminen”. En edes yritä saada unen päästä enää kiinni. 

Oman jaksamisen kanssa saa välillä edelleen tasapainoilla. Jos huomaan, että elämän vauhti on kiihtymässä liian lujaksi, osaan nykyään painaa jarrua. Tiedän omat rajani. En esimerkiksi jaksa tehdä ylitöitä. Pidän huolta ravinnosta ja levosta, sekä omasta hyvinvoinnista. Minun hyvinvoinnistani ei kukaan muu pidä huolta. Olen oppinut tervettä itsekkyyttä. 

Kirjoittanut: Sanna Tuuli