Uupuneet ry

15.12.202115.12.2021

Olipa kerran uupumus

Se hiipi taloon vähän salakavalasti, takaoven kautta, ja oli pitkään piilossa ennen kuin näyttäytyi. Se piileksi kirjapinojen, tiskivuorien ja likapyykkikorin takana, se karjui kauan tekemättömistä kotitöistä, tulevista velvollisuuksista ja keskeneräisistä tehtävistä. Talon asukkaat kuulivat nämä karjunnat, ja ottivat ne todesta. Uupumus kuiskaili ihmisille myös levon tarpeesta, hidastamisesta ja pysähtymisestä, mutta kuiskauksia talon asukkaat eivät kuulleet.

”Tyhmiä talon asukkaita!”, ajatteli Uupumus.

”Ainoastaan voimalla ja tarmolla, kunnon dynaamisella karjunnalla saan sanaseni sanottua, mutta kukaan täällä ei kuuntele tärkeitä kuiskauksia. No, näytän niille vielä!”

Alkuun Uupumus oli melko pieni. Jos sen olisi silloin huomannut, sen olisi helposti voinut ottaa syliin, silittää pehmeäksi ja sulattaa rauhoittumalla pois – mutta kun ei sitä kukaan nähnyt!

Se sai kasvaa rauhassa ja salaa, ja siitä tulikin iso.

Siitä tuli iso, musta, nälkäinen – ja se oli vähän vihainen. Se oli vihainen, koska kukaan ei tarjonnut sille huomiota, aikaa, tilaa ja rauhaa.Se ei saanut itseään täysin kuulluksi, niinpä se kasvoi vähän joka viikko.

Talossa alkoi näyttää aika kaoottiselta, oli sotkua ja vaikeutta, roinaa ja stressiä, rompetta ja rasitusta.

Uupumus alkoi voida hyvin. Siitä tuli jykevä, tanakka ja tarmokas pakkaus, joka nieli joka viikko talosta ilmaa ja valoa.

Talon asukkaat eivät nähneet Uupumusta. Se oli niin superhyvä leikkimään piilosta. Mutta talon asukkaiden tuttavat alkoivat nähdä vilauksia siitä.

Ettei vain teille ole tullut Uupumus?

Ei! Ei todellakaan ole. Tämä vaan tämä syksy, kun on niin paljon kaikkea. Kyllä tämä tästä.

Mutta ihan kuin olisin nähnyt Uupumuksen merkkejä? Kyllä nämä jäljet vähän Uupumuksen jättämiltä vaikuttaa!

Höpsis, ei se meille ole muuttanut! Jokaisellahan joskus on tällaisia jälkiä, ei Uupumus tätä ole tehnyt… ihan Elämä vaan!

Talon asukkaat alkoivat voida hiukan huonosti talossa.

Talossa oli ahdasta, pimeää, likaista ja haisevaa. Kaikki tila ja valo, hyvät tuoksut ja raikkaus ja puhtaus olivat poissa.

Talon asukkaat alkoivat syytellä toisiaan sotkuista. Talon asukkaat saivat aikaan meheviä riitoja, pudottelivat oikein pahaa jälkeä tekeviä sanallisia pommeja, ja levittivät negatiivista pahan olon ilmaa taloon.

Samaan aikaan Uupumus hihitti, ja voi paksusti.

Sitten peliin astui Elämä.

Ja Elämä onneksi opetti.

Elämä opetti että Uupumukselle olisi tärkeää antaa vähän huomiota.

Olisi hyvä ottaa Uupumus todesta.

Olisi tärkeää kuulla, mitä Uupumuksella on sanottavaa.

Ja toden totta; talon asukkaat vihdoinkin kuuntelivat!

He kuuntelivat tarkkaan.

Uupumus kertoi, että hän haluaisi olla taas pieni ja kevyt, ohuen ohut ja huomaamaton, vain silloin tällöin esiin nouseva, mutta nopeasti taas pois haihtuva. Hän voi hyvin, kun saa olla vain muistuttajan työssä. Nyt; tässä talossa hänen on pitänyt olla vahva ja tanakka, suuri ja voimakas. Ihmiset sen sijaan ovat muuttuneet heikoiksi ja onnettomiksi.

Ihmiset alkoivat hidastaa, rauhoittua, karsia. Antaa enemmän aikaansa levolle, pysähtymiselle. Luopua liian suurista vaatimuksista, sallia keskeneräisyyttä ja ymmärtää ettei kaikkea tarvitse tehdä, kaikkeen ei tarvitse osallistua.

Ja tosiaan; pikkuhiljaa Uupumus alkoi pienentyä. Se ei enää ollut vihainen, koska nyt sen pyynnöt otettiin todesta.

Nyt Uupumus sai jäädä tekemään tärkeää työtään – se sai toimia muistuttajan työssä. Nyt se muistuttaa talon asukkaita – ja kuiskaukset kuullaan.

Julkaistu aiemmin

Ratkes-lehti 3/2021

Henna Laitinen

ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja -valmentaja, draamakasvattaja

luovuusvalmennusjaterapia@gmail.com

5.11.20215.11.2021

Uupuneet ry:n matka

Kaksi vuotta sitten uupuneet kohtasivat ensimmäisen kerran Oulussa. Olin itse sairastunut alkuvuodesta uupumukseen, hakenut apua ja saanut sitä. Silti koin olevani yksin asian kanssa. Kaipasin vertaista, joka olisi kokenut uupumisen, jonka kanssa saisin jakaa kokemuksen, ja joka ymmärtäisi konkreettisesti mitä koin.

Tutkin netistä, järjestetäänkö missään vertaistukitapaamisia, ja ikäväkseni jouduin kokemaan jälleen olevani yksin asian kanssa.

Keskusteltuani asiasta sain rohkaisua alkaa järjestämään tapaamista itse. Miksipä ei, mitä siinä häviäisin. Tuolla hetkellä se ajatus antoi niin paljon voimaa, että saisin mahdollisuuden kohdata vertaisiani.

Niin marraskuinen päivä koitti Chocosomniassa, kun järjestelin paikkoja ja jännityksessä odotin, mahtaako kukaan saapua paikalle. Ja voi kuinka huojentunut olin, kun teitä rohkeita saapuikin kymmenkunta paikalle. En ollut enää asian kanssa yksin.❤️

Tapaamisia jatkettiin säännöllisesti, kunnes ajatus yhdistyksen perustamisesta alkoi herätä. Tammikuussa 2020 aloimme Sannan, Suvin ja Janin kanssa viemään yhdistysasiaa eteenpäin.

Vertaistukitapaamiset muuttivat yhdistyksen alle huhtikuussa 2020, jonka jälkeen koronan vuoksi jouduttiin lähestulkoon kaikki tapaamiset siirtämään verkkoon.

Olen saanut yhdistyksestä paljon vertaistukea, itselle tärkeää ja merkityksellistä tekemistä, sekä ennen kaikkea ensimmäistä kertaa elämässäni koen kuuluvani johonkin. Tämän merkitystä en voi liikaa korostaa omalla kohdallani. Kun olen ikäni kokenut olevani ”ulkopuolinen”, on porukkaan kuulumisen merkitys hyvin eheyttävä.

Tähän päivään mennessä Uupuneet ry on mahdollistanut tapaamisia verkossa ja rajoitusten puitteissa paikallisesti eri paikkakunnilla. Olemme verkostoituneet, rakentaneet nettisivut, luoneet mainosmateriaalia yhdistyksen toiminnasta, ja yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollistamme kaikille avoimen Uupumusta käsittelevän luentosarjan.

Ihan uskomatonta työtä ollaan tehty vapaaehtoisvoimin! Iso kiitos Sannalle, Suville ja Janille! Ilman meitä ei olisi kaikkea tätä, mitä Uupuneet ry on nyt. Ja kaikki muut vapaaehtoiset: emme pystyisi tarjoamaan mitään ilman teidän työtä, suuri kiitos siitä, teette tärkeää työtä!

Uupuneet ry etsii jatkuvasti vapaaehtoistoimijoita mukaan toimintaan, jotta pystyisimme vastaamaan palvelujen tarpeisiin, saamaan näkyvyyttä ja mahdollisuuden kehittää toimintaa. Lähde toimintaan mukaan juuri sillä panoksella, joka itsellesi on sopiva, ja joka on se sinun juttusi.

Uupuneet ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen 18.11. klo 18.00 Teamsin välityksellä. Toivottavasti näemme sinutkin siellä.

Valoa syksyyn! ☀️

Uupuneet ry:n puheenjohtaja

Piia Vinkki

16.10.202117.10.2021

Masentuneen puheenvuoro elokuussa 2014

Olen miettinyt monta kertaa, että kerronko omasta masennuksestani vai pidänkö sen omana tietonani. Onhan masennus edelleen monen mielestä heikkojen sairaus, jos on sairaus ollenkaan.

Robin Williamsin itsemurha nosti jälleen masennuksen vakavuuden esille sekä hyvässä että pahassa. Päätin laittaa oman lusikkani soppaan, kun olin nähnyt liian monta ”ottaisivat itseään niskasta kiinni” kommenttia.

En lähde erittelemään miksi masennuin, mutta kerron omasta kokemuksesta mitä masennus on ja miten minä siitä selvisin.

Masennus ei ole normaalia elämään kuuluvaa surua tai alakuloa. Se ei ole huono päivä eikä pari heikosti nukuttua yötä. Masennus sairautena ei parane viikon sairauslomalla ja napakalla terapialla eikä pieni itkeminen ja puiden halailu auta masentunutta.

Masennus on minun kokemukseni mukaan järjetöntä väsymystä, sellaista joka ei nukkumalla parane. Sellaista, että tekisi mieli nukkua, mutta et saa unta. Se on rinnassa pyörivä iso puristava pallo, joka ei lähde vaikka miten haluaisit. Se on haluttomuutta, saamattomuutta, voimattomuutta ja muistin pätkimistä. Se herättää kesken unien, se pakottaa vetäytymään kaikesta kivasta ja se saa iloisetkin asiat näyttämään vain muiden oikeudelta. Se saa leukaluusi huutamaan hoosiannaa, kun se vähäinen uni mitä saa kaiken väsymyksen keskellä nukuttua pakottaa narskuttelemaan hampaita. Masennus on lopulta koko kehon ja mielen lamauttava sairaus, joka pahimpina päivinä tuntuu ratkeavan vain oman käden kautta.

Vuonna 2006 aloin tuntea väsymystä, joka ei tuntunut normaalilta. Se ei mennyt ohi nukkumalla vaan se toi mukanaan ahdistusta, puristavaa tunnetta rinnassa ja outoja kiputiloja. Talvella 2007 ja 2008 tuli ensimmäiset muistikatkokset. Olin ollut keikalla, mutta en muistanut missä. En muistanut keitä ja missä olin tavannut. Unohtelin asioita joita en yleensä unohda. Väsymys kasvoi, vähäkin liikunta väheni ja pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat maailmanlopulta. Olin onneksi tavannut vähän aikaisemmin nykyisen vaimoni, elämäni naisen. Ihmisen joka kuunteli, ymmärsi ja jaksoi. Olin rakastunut, mutta tunsin silti, että en ole kenellekään kovin tärkeä. Vaimoni tuli raskaaksi ja alkoi esikoisen odotus. Sitä ennen olin käynyt nukkumassa monta kertaa uniklinikalla letkut nenässä, suussa ja sormissa. Ensisijaisesti vikaa etsittiin unesta, mutta löydökset sillä puolella oli vähäiset. Sen sijaan lääkärit huomasivat kyselyin ja antamieni tietojen pohjalta, että ehkä tämän jätkän mieli ei toimi niin kuin sen pitäisi. Tuolloin söin jo kolmea eri lääkettä. Oli unilääkettä, rauhoittavaa ja piristävää. Myöhemmin söin parhaimmillani viittä, jopa kuutta eri lääkettä per päivä. Välillä tuntui, että olen yksi kävelevä kemikaali, joka räjähtää, jos kävelee liian lujaa päin seinää.

Lopputalvesta 2008 menin vaimoni kehoituksesta psykiatrille. Lääkärit uniklinikalla ja yleislääkinnän puolella olivat tehneet parhaansa, mutta eivät osanneet minua sanottavasti auttaa. Nyt löysin lääkärin, joka ymmärsi mitä sanoin ja otti minut tosissani. Lääkitykseni tarkistettiin, kohtuullistettiin ja minulle annettiin tavoitteita. Yritin opetella olemaan onnellinen pienistä asioista ja sietämään pieniä vastoinkäymisiä. Lääkitys tehosi, mieli kohentui ja elämänlaatu parani. Esikoisemme syntyi ja olin jo tuolloin hyvällä matkalla kohti normaalia elämää. Muistan kuinka sain pienen hennon lapsen syliini ja ymmärsin kuinka onnekas olenkaan.

Masennus nosti aika ajoin päätään ja alakulo valtasi mieleni. Silti yleinen oloni parani. Se parani sekä lääkityksen että psykiatrin antamien ohjeiden ja ”kotitehtävien” ansiosta. Välillä meni jopa niin hyvin, että lääkitystäni yritettiin purkaa, mutta oireet palasivat, joten olen saanut ”tuomion”, että masennuslääkkeet ovat osa rutiinejani todennäköisesti koko elämäni. Tämä ei minua häiritse, sillä se on pieni hinta siitä, että ahdistus, väsymys ja voimattomuus pysyvät poissa.

Tässä minä olen, täynnä elämää ja iloa. Minulla on suruni, meillä on ongelmamme, mutta ne ovat osa elämää. Osaan käsitellä niitä niin kuin ennen, niin kuin kuuluu. En hae sääliä, en päänsilitystä enkä voivottelua tällä kirjoituksella. Toivon vain, että jos sinä tunnistat sen mitä kirjoitin niin haet apua ennen kuin se on myöhäistä. Minä en koskaan yrittänyt tappaa itseäni, mutta minulla oli lista tavoista joilla pääsen täältä tarvittaessa. Ei, en koskaan halunnut kuolla, mutta halusin, että se saatanan tuska loppuu. En vain olisi jaksanut kantaa sitä loputtomiin.

Mä selätin sen. Lääkkeillä, terapialla ja omalla tekemisellä. Jos mä pystyin siihen niin siihen pystyy moni muukin. Silti, masennus ei ole mikään ”ota itseäs niskasta kiinni” juttu. Se on sairaus ja sitä kuuluu hoitaa.

Terveyttä toivoen

Pete Poskiparta

Kirjoitus on alun perin julkaistu osoitteessa: Masentuneen puheenvuoro | Mentalisti Pete Poskiparta

15.9.202115.9.2021

Herkkänä kiivastahtisessa työelämässä

Pääsin vuosituhannen vaihteessa suoraan koulun penkiltä unelmieni työpaikkaan suureen suomalaiseen teknologiayritykseen. Se tuntui lottovoitolta ja halusin tehdä hyvän vaikutuksen. Aloitin yksikössä, jossa viihdyin ja tulin hyvin toimeen työparini kanssa. Työn tekemisen tahti oli sopiva ja minulla oli rauha keskittyä tehtäviini. Muutaman kuukauden kuluttua siirryin pääkonttorille vaativampiin tehtäviin tiimin esimiehen avustajaksi ja työ alkoi muuttua kuormittavammaksi.

Työn tekemisen tahti kävi kiivaammaksi ja tehtävät vaativammiksi. Työ keskeytyi usein, sähköpostia kertyi päivän mittaan, kokonaisuudet alkoivat olla vaikeammin hallittavia ja harvoin oli sellaista hetkeä, että olisin kokenut tyytyväisyyttä tekemästäni työstä. Kuormitusta lisäsi rauhaton työpiste isossa avokonttorissa ja äärimmäisen vaativa esimies.

Oltuani työssä vuoden verran olin työviikon päätteeksi niin kireänä, että kotiin tullessani minulle ei saanut puhua mitään, ennen kuin olin istunut tunnin verran saunan lauteilla. Sunnuntaina ahdistus edessä olevasta työviikosta alkoi painaa heti aamulla herätessä. Hankalaksi kokemani henkilösuhteet ja tekemättömät työt pyörivät mielessä jatkuvasti. Aloin kokea hengenahdistusta ja saada pahoja paniikkikohtauksia. Eräänä sunnuntai-iltana soitin kollegalleni ja purskahdin itkuun. Hänen kehotuksestaan hakeuduin työterveyslääkärille, joka passitti minut pitkälle sairauslomalle ahdistus- ja masennuslääkereseptit kourassani.

Sairauslomalta palattuani tilanne ei ollut muuttunut millään tavalla. Itse asiassa se oli kärjistynyt. Tiimistämme yksi oli päättänyt vaihtaa työpaikkaa uupumuksen takia ja toinen oli päätynyt samasta syystä pitkälle sairauslomalle. Päätin hakeutua toiseen työhön itseni tähden ja onnekseni löysin itselleni huomattavasti paremmin sopivan työpaikan varsin pian.

Kymmenisen vuotta myöhemmin löysin erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan ja sain tapahtuneeseen uutta perspektiiviä. Ymmärsin muun muassa, että erityisherkkänä olen taipuvaisempi kuormittumaan ja tarvitsen enemmän hiljaisuutta ja rauhaa, kuin vähemmän herkkä ihminen. Ärsykkeiden ja vaatimusten tulva, jatkuvat keskeytykset, kiivas tahti ja äkilliset muutokset saivat herkän hermostoni kroonisesti ylivirittyneeseen tilaan. Siihen päälle kun lisättiin nuoruuden kokemattomuus ja miellyttämisenhalu, liiallinen kiltteys ja konfliktien pelko sekä ylitunnollisuus, olivat uupumisen ainekset kasassa. Suorittamista ihaileva työkulttuuri ja ”tunteet eivät kuulu työpaikalle” -tyyppinen ajattelu eivät myöskään tehneet hyvää.

Mitä opin? Omalta osaltani ymmärsin sen, miten tärkeitä itsetuntemus ja itsensä johtamisen taidot ovat. Itsetuntemus auttaa tunnistamaan, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei, ja mitkä ovat omat vahvuudet ja heikkoudet. Liiallisen kiltteyden asemesta on hyvä olla itseluottamusta ja itsekunnioitusta avata suunsa, jos asiat ovat menossa huonoon suuntaan. Ymmärsin, että minun on pidettävä itse itsestäni huolta. Työyhteisön osalta korostui ihmisten johtamisen taidon tärkeys. Tunneälyä omaava esimies on kullanarvoinen. Tänä päivänä ajattelen, että hyvä työpaikka on sellainen, jossa on turvallista puhua vaikeistakin asioista, missä epäonnistuminen ei ole häpeä, missä ihmisiin luotetaan ja turhaa eriarvoisuutta luovaa hierarkiaa on mahdollisimman vähän. Hyvällä johtamisella ja itsensä johtamisella luodaan kukoistavia työyhteisöjä, joissa jokaisen yksilölliset taidot ja ominaisuudet palvelevat kokonaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Suvi Bowellan on hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja tunneterapeutti, joka on kirjoittanut kirjat Ihana herkkyys, Erityisherkän päiväkirja ja Kiltin tytön voimakirja.

suvi@suvibowellan.com

22.8.202122.8.2021

Työuupumus on surullista, turhaa – ja monesti ehkäistävissä

Suomalaisen aineiston mukaan lievää uupumusta kokee neljännes työntekijöistä, vakavasti uupuneita on 2,5 % työntekijöistä. Mielenterveyssyistä sairauslomille ja lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuus kasvaa, vaikka muuten työkyvyttömyyteen johtavien sairauksien osuus vähenee.

Uupumusoireista kärsii siis jatkuvasti jopa sadat tuhannet työntekijät Suomessa.

Uupuminen johtaa sairasteluun, oireiluun, elämänlaadun heikkenemiseen, vapaa-ajan vähenemiseen ja kapeutumiseen, unettomuuteen ja masennukseen puhumattakaan työtehon ja -panoksen laskusta ja lopulta sairauspoissaoloista, joihin menetetään arviolta noin 3,5 miljardia euroa vuosittain. Uupuminen voi johtaa pitkään sairauspoissaoloon ja toipumiseen, joka voi kestää vuosikausia. Jotkut eivät toivu koskaan ja päätyvät työkyvyttömyyseläkkeelle niin heikossa kunnossa, että hädin tuskin selviytyvät arjen askareista, mikä tuntuu kohtuuttomalta hinnalta unelmatyöstä.

Eihän sen tarvitsisi olla näin.

Meillä Suomessa on lakisääteinen työterveyshuolto ja työsuojelu, joiden tulee vartioida työntekijöiden työturvallisuutta yhdessä työpaikkojen ja esihenkilöiden kanssa. On osattu erinomaisesti vähentää työn fyysisiä, kemiallisia ja biologisiakin vaaratekijöitä, ja ammattitaudit ja työtapaturmat on saatu laskemaan merkitsevästi viime vuosikymmenien aikana.

Työn psykososiaalinen kuormitus on samaan aikaan kasvanut, kun työolosuhteet ovat muuttuneet enemmän itseohjautuvaan suuntaan ja työhön on kasautunut muitakin kuormitustekijöitä, kuten digitalisaation, tietointensiivisen työn, sekä ajasta ja paikasta riippumattoman työn lisääntyminen. Työn keskeytykset, jatkuva muutos ja kiire ovat monen työpaikan tunnusmerkkejä.

Työn psykososiaalinen kuormitus onkin nähtävä merkittävänä terveysriskinä fyysisten vaarojen rinnalla. Tämän tunnistamisessa ja viestimisessä yritykseen ovat työterveyshuolto ja työsuojelu tärkeässä roolissa, ja työntekijän on osattava hakea ja käyttää niiden apua.

Työuupumuksen sisäisiä ja muita kuin työhön liittyviä ulkoisia taustatekijöitä ei voida koskaan kokonaan poistaa; onhan tunnollinen, huolellinen ja kiltti luonne taipuvainen hoitamaan muidenkin tonttia. Toisaalta hankalia ruuhkavuosia elävän lapsiperheellisen arjen hallinta on haastavampaa kuin vain omasta elämästään vastaavan sinkun.

Tilanteen ymmärtäminen ja hyväksyminen on myös osa sen ratkaisua, jos asioista voidaan keskustella työpaikalla avoimesti, ja etsiä ratkaisuja ongelmiin.

Kunnianhimoinen työntekijä voisi ehkä yrittää madaltaa tavoitetasoaan, ja suurperheen äiti voisi kenties antaa sinkun hoitaa vähän isomman osan yhteisistä työtehtävistä esimiehen siunauksella.

Työuupumusta ei kuitenkaan voi koskaan selittää vain yksilön luonteenpiirteillä ja taipumuksilla, kuten sitä ei voi myöskään kuitata haastavalla elämäntilanteella. Ihmiset selviävät Työterveyslaitoksen tutkija Jari Hakasen mukaan yksityiselämänsä kriiseistä uupumatta työssä, kunhan työolot eivät ole niin kuormittavat, ettei yksityiselämän kriiseille ole enää tilaa ihmisen arjessa. Työterveyslaitoksen mukaan yksityiselämän ongelmat voivat nopeuttaa työuupumuksen kehittymistä silloin, kun työkuormitus ei ole kohtuullista.

Koronapandemian aiheuttama siirtyminen etätöihin on voinut parantaa osalla tilannetta vähentämällä työmatkoihin ja palavereihin kuluvaa aikaa. Toisaalta se on voinut osalla pahentaa yksinäisyyttä ja yksin puurtamista työyhteisön tuen puuttuessa. Itseohjautuvuudelle se on antanut aivan uudenlaista pontta, eivätkä kaikki ole siitä selviytyneet.

Kokonaisvaikutukset ovat vielä epäselvät, mutta työuupumus on selkeästi tullut jäädäkseen.

Työn kuormitus ja voimavarat tulisivat olla tasapainossa. Silloin on joskus kiire, ja lounaan voi joskus joutua jättämään väliin, mutta toisaalta voi työporukan kesken olla mukavia kohtaamisia ja kannustavaa keskustelua, työ tuntuu merkitykselliseltä ja lomat kuluvat lomaillen.

Elämässä pitää jäädä aikaa ja energiaa perheelle, ystäville ja liikunta- ja muille harrastuksille useimpina arkipäivinä viikossa. Lisäksi iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla on saatava kunnolla palautua työstä. Öisin pitää saada nukkua, ei miettiä tekemättömiä töitä.

Muuten työkuormitus ei poistu, vaan pikkuhiljaa kumuloituu ja kasvaa, ja riski työuupumukseen lisääntyy. Onko tätä nyt niin vaikea ymmärtää?

Kirjoittanut: Maarit Lindström

työterveyshuollon erikoislääkäri

22.7.202122.7.2021

Työkokeilu auttoi uupumuksessani

KUKA? Heli Koivula

Ammatti kätilö-terveydenhoitaja
Asuinpaikka Espoo
Perhe lapset ja avomies
Harrastus harrastamisesta haaveilu

TEKSTI ULLA-MAIJA PAAVILAINEN

Työmatkani ahdistivat. Helsingin äänimaailma inhotti minua. Inhosin likaisia metroasemia. Poimin silmilläni kaikki juopuneet ihmiset ja kaduilla vetelehtivät lapset, joiden olisi pitänyt olla kodeissaan. Olen taipuvainen näkemään asioita, joita en oikeastaan haluaisi nähdä. Mietin ihmisten surkeita kohtaloita. Koko kaupunki tuntui helvetin esikartanolta.

Kaupunki oli tuntunut vieraalta siitä lähtien, kun tulin opiskelemaan. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Padasjoelta. Alakuloisuuteni on ollut matkassa kouluvuosista lähtien.

Lapsena haaveilin tulevani muotisuunnittelijaksi, malliksi tai ralliautoilijaksi. Ammattini valitsin sattumalta, kun isosiskoni sanoi, että kätilö voisi olla ihana ammatti. Olin hakenut sosiaalikasvattajaksi, mutta en päässyt sisään oppilaitokseen. Kätilöksi opiskeleminen ei ollut huono valinta, mutta kiltin tytön valinta se oli.

Asuin ensin tätini luona, josta muutin sitten yksiöön Vallilaan. Olin kovin koti-ikävissäni. Kärsin yksinäisyydestä ja kaipasin turvaa.

Mutta koska olen kiltti suorittajatyttö, hoidin opintoni, niin kuin kuuluu tehdä.

Välillä mietin, että alkaisin opiskella vaatetusalan artesaaniksi. En kuitenkaan jaksanut.

Ensimmäisen kerran kävin masennuksen takia lääkärissä vuonna 1995.

Minut oli vallannut raskas surumielisyys ja voimattomuuden tunne. Olin itkuinen. Vuodatin tuntemuksiani päiväkirjaan: en pärjää tässä elämässä, en kykene elämään kuten muut. Tunsin itseni kelvottomaksi ja riittämättömäksi. Saman kokemuksen kanssa kamppailen yhä.

Masennuksessani ei ole mitään yksittäistä selkeää tekijää. Kyse on enemmän persoonastani ja hyvin varhaisista kokemuksista. Masennus on meidän perheessämme ylisukupolvista. Äiti kasvatettiin ankarasti kahdeksanlapsisessa perheessä. Isänisä kaatui sodassa ennen isän syntymää.

Trauma ei tarkoita vain onnettomuutta. Esimerkiksi isäni oli tunnetasolla etäinen.

Sisarteni kanssa ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta, sillä meillä kaikilla on samankaltainen kokemusmaailma. Isosiskoni oli vahvana tukena jeesatessaan ja ohjatessaan minua.

Kävin psykodynaamisen terapian. Se oli minulle siinä iässä liian itseohjautuvaa. Tuntui ahdistavalta istua välillä 15 minuuttia hiljaa. Jotenkin se kuitenkin avasi oloani.

Pelkästään ammattiin valmistuminen helpotti minua. Sain heti työpaikan. Olen aina ollut toimintakuntoinen ja vastuuntuntoinen, liiaksikin, sillä en ole osannut hellittää ja jättää. Olen jaksanut hoitaa arjen asioita, enkä ole jäänyt sänkyyn makaamaan ja vatvomaan.

Sisälleni on kasvanut tiukka ja kova vaatimus: ”En riitä, teen mitä tahansa.” Vahva surumielinen pohjavire ja melankolia ovat minulle ominaisia.

Olin vuoden töissä Saudi-Arabiassa. Pärjäsin sielläkin.

Vuodet 2003 ja 2004 olivat parasta ja aktiivisinta aikaani. Jätin pitkäaikaisen miessuhteeni. Muutin omaan asuntoon, ostin auton, tanssin lavatansseja ja liikuin muutenkin paljon. Asiat rullasivat, minulla ei ollut isoja huolia ja tunsin itseni vapaaksi.

Tapasin ensimmäisen lapseni isän vuonna 2005. Olin yli 30-vuotias ja olin surrut sitä, etten ehkä koskaan tule äidiksi. Lapsi ilmoitti tulostaan ilman, että olimme suunnitelleet raskautta. Olimme epävarmoja suhteemme jatkumisesta, mutta lapsi oli odotettu ja toivottu.

Olen hanakka hakemaan apua hankalaan olooni lääkäriltä tai psykiatrian poliklinikalta. Raskauden aikana päädyin vauvaperhetyön piiriin. Matkan varrella olen käynyt useita lyhyempiä terapiajaksoja, ja 2013 päättyi toinen kolmivuotinen terapia, josta oli minulle valtava apu.

Poika oli vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen, kun palasin töihin silloiseen työpaikkaani eli Jorvin sairaalaan. Osasto oli kriisissä, eikä työ tukenut omaa jaksamistani. Päädyin työnohjauksen kautta ensin uupumuksen takia sairauslomalle ja muutaman kuukauden kuluttua irtisanoin itseni.

Työskentelin sen jälkeen terveydenhoitajana ja yksityisellä lääkäriasemalla. Lopulta päädyin töihin Tyttöjen Talolle. Työrupeama siellä oli hyvä, mutta vaativa.

Sairastuin taas työuupumukseen. Työpaikalla saattoi tulla itku kahvipöydässä, ja minulla oli vahva fyysinen ahdistuksen tunne. Tunsin, että elämässäni oli kaikkea liikaa, asiat pursuivat yli. Lääkäri sanoi, että minulla on loistavasti kehittynyt katastrofien ajattelukyky. Luon mielikuvia, miten kaikki voi mennä pieleen.

Jäin Tyttöjen Talolta sairauslomalle elokuussa 2011. Minulla ja lapsen isällä oli yhteinen tahto tehdä suhteemme eteen töitä. Yritimme vääntää välejämme kuntoon lukuisilla parisuhdekursseilla. Niistä huolimatta minusta tuntui kuin kutistuisin. Välillemme ei syntynyt hellyyttä eikä rauhallista hyvää vaihetta.

Poikamme oli kuusivuotias, kun saman vuoden marraskuussa päätimme erota. Se tapahtui ilman dramatiikkaa.

Tilanteen ratkeaminen oli helpotus. Saatoin hellittää ja luopua työstä, olla kotona ja hoitaa poikaani.

Perheeni ei ole koskaan kyseenalaistanut ratkaisujani. En ole ikinä kokenut häpeää tai arvostelua. Tein kategorisen päätöksen, etten salaa keneltäkään mitään, joten minun ei tarvitse piilotella asioitani. Juttukin tyrehtyisi ystävien kanssa, jos joutuisin salaamaan ja peittelemään. Se tekisi heti epäaidon tunnelman. Ellet kerro itsestäsi mitään, sinua on vaikea lähestyä.

Totta kai läheiseni ovat nähneet elämäni raskauden ja pahoinvointini. Sisareni ovat kannustaneet minua hoitamaan itseäni.

Kun sairauslomani päättyi, siirryin kuntoutustuelle, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Prosessin aikana kävin kuntoutuspsykologin pakeilla. Hän heitti ehdotuksen, että lähtisin opiskelemaan. Päätimme, että yritän paluuta työhön.

Jaksaakseen kuntoutusprosessissa pitää olla äärettömän hyväkuntoinen kuntoutuja. On jaksettava olla yhteydessä yhteen sun toiseen paikkaan, täytettävä lippuja ja lappuja. On jaksettava kysyä ja ponnistella. Oudointa minusta on, että minun piti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, vaikken olisi pystynyt pitkäaikaiseen työsuhteeseen.

Jouduin etsimään itselleni työkokeilupaikan, johon koulutukseni sopisi, mutta joka ei ole hoitoalalla. Se oli kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta.

Jaksoin pysyä sinnikkäänä, ja lopulta elokuussa 2013 aloitin työkokeilujakson Suomen Mielenterveysseurassa.

Töihin palaaminen tuntui hyvältä. Minua ei pelottanut eikä jännittänyt. Toimenkuvani rakennettiin tyhjästä. Kokeilujaksoani valvonut Ritva on topakka nainen. Minun oli opittava tekemään töitä erilaisen persoonan kanssa kuin itse olen. Ritvan kanssa löysimme hyvän yhteistyön ja suhteen.

Ensin kokosin koulutuskansioita ja pikkuhiljaa sain enemmän vastuuta niin, että kävin Mielenterveyden ensiapu- ja ohjaajakurssit ja pääsin kouluttamaan uusia ohjaajia. Työtehtävät olivat mielenkiintoisia, ja vaikka olin kokeilussa, minut otettiin mukaan työryhmän jäseneksi.

Helmikuusta 2014 alkaen siirryin osakuntoutustuelle ja jatkoin samoissa työtehtävissä 60 prosentin työsuhteessa.

Olin tavannut alkuvuonna 2012 netissä mukavan miehen. Vuonna 2014 olimme päättämässä suhdettamme, kun raskaus taas yllätti toukokuussa. Mies asuu toisessa kaupungissa, eikä meillä ollut tarvetta puskea perhettä saman katon alle.

Jäin äitiyslomalle joulukuussa ja määräaikainen työsuhteeni päättyi.

Viime vuosi oli tiukka. Toinen poikani syntyi, äidiltä löytyi aivokasvain, johon liittyi komplikaatioita ja isä kuoli sydänsairauteen. Minä jouduin välilevytyräleikkaukseen, ja siskoni lapsi sydänleikkaukseen.

Olen yrittänyt sanoa itselleni, että nyt pitää olla armollinen ja katsella asioita rauhassa.

Tämän vuoden helmikuusta alkaen olen ollut osakuntoutustuella ja työttömänä. Osakuntoutustuki jatkuu eteenpäin vuoden kerrallaan, ja toivon voivani hakea sitä vielä ainakin vuodeksi. Koen oman jaksamiseni niin rajalliseksi, etten vielä voisi ponnistaa säännölliseen työhön.

Raskaimmalta tuntuu hakea työpaikkaa, sillä en jaksamiseni vuoksi voi tässä vaiheessa palata hoitoalalle. Minulla on hakusessa, mihin minusta oikein on? Itseluottamukseni onnahtaa välillä ja jarruttaa rohkeaa etenemistä.

Kuntoutusprosessini oli kuitenkin loistava onnistumistarina. Toisaalta olin itse aktiivinen, mutta mukana oli myös hyvää onnea, että Suomen Mielenterveysseura tarttui tarinaani ja pystyi palkkaamaan minut.

Kuntoutujista vain pieni prosentti työllistyy pysyvästi työkokeilujen kautta. Minulla on tulevaisuuteni suhteen haaveita, mutta en tiedä, konkretisoituvatko ne. Hankkisinko klassisen hierojakoulutuksen? Aloittaisinko kirjoittamisen perusopinnot? Perustaisinko kahvilan?

Minulla on harkitseva temperamentti. Haluan säästää voimiani perheen arkeen. Minua ei kiinnosta ajatus uudesta työuupumisesta, joka päättyisi masennuksen suohon.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Mieli ry:n nettisivuilla:

Heli Koivula: ”Työkokeilu auttoi uupumuksessani” | MIELI Suomen Mielenterveys ry

20.6.202120.6.2021

10 neuvoa, joiden avulla selviät työuupumuksesta eteenpäin

Kuinka voit selvitä työuupumuksesta? Tässä artikkelissa kerron sinulle 10 asiaa, jotka omalla kohdallani auttoivat minua toipumaan.

1. Vähennä ja rajaa

Ensimmäinen toimenpide on katkaista kiire ja stressi. Tilannetta kannattaa lähteä purkamaan vähentämällä kuormittavia työtehtäviä, sekä työhön käytettävää aikaa. Rajaa työaika, ja pidä siitä kiinni. Älä avaa vapaa-ajalla työsähköposteja tai viestejä.

2. Syvenny mieluisaan toimintaan

Kiireen ja stressin taltuttamiseen auttavat päivittäiset rentoutumisharjoitukset, riittävän pitkä ja syvä yöuni, luonnossa liikkuminen, ja itselle mieluisten asioiden harrastaminen. Usein myös ystävien seurassa oleminen piristää, vaikka ajatus ihmisten tapaamisesta saattaa tuntua raskaalta tai ahdistavalta.

Asiat, joiden parissa syvennyt keskittyneesti käsillä olevaan tekemiseen, miettimättä ulkopuolista maailmanmenoa tai työasioita, ovat tärkeitä hyvinvoinnin hetkiä. Kokeile luontokuvausta tai syvenny maalaamaan, kaiva vanha kitara kaapin perältä tai heittäydy lapsen kanssa mielikuvitusleikkiin. Harjoittele olemaan läsnä tässä hetkessä, uppoudu mukavaan puuhaan.

Toisaalta on tärkeää olla itselleen armollinen, ja sallia palauttavat lepohetket, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

3. Arvosta ja kuuntele itseäsi

Ajatus siitä, että olet itse oman elämäsi tärkein henkilö, auttaa hyvinvoinnin lisäämisessä ja ajanhallinnassa alkuun. Kun rakastat itseäsi ja haluat hoitaa kehoasi ja mieltäsi, on sinun helpompi järjestää itsellesi omaa aikaa. Kun miellät itsesi tärkeäksi ja arvokkaaksi, haluat antaa itsellesi mahdollisuuden hyvään.

Kuuntele kehoasi ja mieltäsi, ja noudata niiden sinulle kuiskailemia viestejä. Haluaako mielesi tänään tuntea rauhaa mäntymetsän hiljaisilla poluilla? Kaipaako kehosi täydellistä lepoa, ja syvää, palauttavaa unta?

Sinulla on aina lupa kuunnella itseäsi, ja toimia oman hyvinvointisi eteen parhaalla mahdollisella tavalla. Sinä olet oman elämäsi tärkein henkilö, tarjoile itsellesi hyviä vaihtoehtoja. Lepää aina, kun koet siihen tarvetta.

4. Sukella sisäiseen maailmaasi

Työuupumuksen syitä mietittäessä on tärkeää tarkastella ja selvitellä sisäistä maailmaa. Omia tunteita ja ajatuksia, käsittelemättömiä ongelmia, tai rajoittavia toimintamalleja. Taustalta saattaa löytyä aikaisempia negatiivisia kokemuksia, jotka tämänhetkisessä työssä erinäisistä syistä aktivoituvat uudelleen.

Tunnistamattomat tai käsittelemättömät tunteet ja kokemukset voivat oireilla mm. uupumuksena, kunnes ihminen on käsitellyt ja hyväksynyt asiat. Jos omien ajatusten, tunteiden ja muistojen tunnistaminen ja käsittely itsenäisesti on haastavaa, kannattaa hakeutua ammattitaitoisen terapeutin ohjaukseen.

5. Ole avoin, tulet kuulluksi

Jos työuupumus pääsee etenemään tarpeeksi pitkälle, ei työn vähentäminen enää auta, vaan on jäätävä sairauslomalle. Moni uupunut hakee aluksi sairauslomaa jonkin fyysisen vaivan perusteella, sillä työuupumuksesta puhuminen saattaa tuntua nololta tai ahdistavalta. Sitä paitsi hyvin usein työuupumukseen liittyy esimerkiksi pää-, selkä-, tai vatsakipuja.

Väsymyksen ja toivottomuuden tunteiden kanssa nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on kuitenkin todella tärkeää, jotta kuntoutuminen voisi alkaa. Niinpä kannustan ottamaan työuupumuksen esille lääkärin tai esimiehen kanssa, ja olemaan mahdollisuuksien mukaan avoin myös työyhteisössä. Omasta kokemuksestani voin kertoa sen, että helpotuksen tunne on todella suuri, kun työuupumuksen vihdoin uskaltaa myöntää itselle, läheisille ja työtovereille.

6. Kartoita tämänhetkinen tilanteesi

Tee näkyväksi omaan hyvinvointiisi tällä hetkellä vaikuttavat tekijät. Täytä ajatuksiasi selkeyttävä ”Mielenmaisema”-kartoitus tänään, ja uudelleen esim. parin kuukauden välein. Seuraa hyvinvointiisi vaikuttavien asioiden painotusta ja vaikutusta elämässäsi, sekä vointisi muutoksia. Paperille kirjattuna huomaat ehkä selkeämmin, kun alat pikkuhiljaa toipua työuupumuksesta ja olosi kohenee. Lataa “Mielenmaisema” -kartoitus, ja ohjeet sen täyttämiseen tästä.

7. Mieti mitä vaadit itseltäsi

Meissä kaikissa lienee puolia, joita suojelemme ja varjelemme. Heikkouksia, jotka paljastamalla tuomme itsemme toisten ihmisten nähtäviksi paljaina ja haavoittuvaisina, peläten naurunalaiseksi, halveksituksi tai hylätyksi tulemista.

“Olenko huono ja laiska ihminen, jos en jaksakaan tehdä sitä työtä mihin olen kouluttautunut? Olenko pettymys? Olenko saamaton ja päättämätön?”

Näiden ajatusten tunnistaminen ja hyväksyminen itsessä, voi osaltaan auttaa työuupumuksen syiden selvittelyssä. Liittyykö työuupumus täydellisyyden tavoitteluun, ahkeran ja luotettavan työntekijän maineen ylläpitämiseen? Onko hyvä työntekijä sellainen, joka on aina valmis hiomaan suunnitelmia vielä loistavimmiksi, sekä auttamaan siinä sivussa myös toisia?

Kenen silmissä sinun täytyy suoriutua mallikelpoisesti, ja ylittää rima mahdollisimman korkealta päivä toisensa jälkeen? Mieti tavoitteitasi; voisitko päästää itsesi helpommalla? Ovatko tavoitteesi sinun omiasi, vai ylemmältä taholta asetettuja?

8. Tarkastele työyhteisöäsi

Oma lukunsa ovat työpaikan ihmissuhteet, esimiehen toimintamallit, sekä työyhteisön tarjoama tuki varsinkin haastavissa tilanteissa. Jos näissä seikoissa on parantamisen varaa, vaikuttaa se suoraan työssä viihtyvyyteen, motivaatioon, ja työn mielekkyyteen.

Työn kuormittavuus moninkertaistuu, jos ei ole vertais- tai taustatukea johon luottaa. Jos havaitset puutteita edellä mainituissa, työyhteisöön liittyvissä seikoissa, ota asioita rohkeasti puheeksi esimiehesi kanssa. Työnohjaus voi olennaisesti parantaa työyhteisön vuorovaikutustaitoja ja toimintamalleja kaikkien hyvinvoinnin eduksi, sekä vähentää työssä uupumisen riskiä.

Mieti myös omaa rooliasi työyhteisössä. Oletko vastuunkantaja, määräilevä, vetäytyjä, sopeutuja, ilopilleri, uudistaja tai uudistusten vastustaja? Mitä tuntemuksia työroolisi sinussa herättää? Kuinka sinuun suhtaudutaan? Haluaisitko olla erilaisessa roolissa?

Työyhteisö on moniulotteinen palapeli, johon jokainen yhteisön jäsen liittää omia palasiaan. Aina eivät palaset loksahtele saumattomasti yhteen, ja palapeli alkaa rakoilla. Työuupumuksesta ja sen riskitekijöistä voisi nykyistä enemmän keskustella myös etukäteen työpaikoilla, eikä vasta sitten, kun asia on ajankohtainen jonkun työntekijän omalla kohdalla.

9. Anna aikaa palautumiselle

Sairasloman ensisijainen tarkoitus on todellakin vain levätä. Keho ja mieli tarvitsevat aikaa ja mahdollisuuksia palautumiseen. Levon lisäksi rentoutumisharjoitukset, rauhallinen liikunta, tarpeeksi pitkät yöunet, sekä ravinteikas ruoka kuljettavat sinua eteenpäin kohti tasapainoista arkea.

Työuupumuksesta palautuminen voi kestää yllättävän kauan, jopa muutaman vuoden. Anna itsellesi lupa täydelliseen lepoon, kun siltä tuntuu. Hakeudu tarvittaessa terapeutin juttusille, jotta voit ohjatusti käydä läpi tunteitasi ja ajatuksiasi. Kun palaat vakituiseen työhön, aloita aiempaa kevyemmin ja seuraa tuntemuksiasi. On hyvin tavallista, että työuupumuksen kokenut ihminen kuormittuu ja väsyy helpommin kuin ennen.

Kuuntele kehosi ja mielesi viestejä, ja järjestä elämäsi niin, että se tukee hyvinvointiasi. Voit kokeilla esim. hermoratahierontaa, ja seurata sen vaikutuksia kehosi ja mielesi elpymiseen ja voimien karttumiseen. Itse hakeuduin hermoratahierojalle työuupumuksen syvimmissä aalloissa sukeltaessani, oikeastaan aluksi selkäkivun vuoksi. Sitten huomasin hieronnan vaikuttavan positiivisesti myös unen laatuun, henkiseen kuntoutumiseeni ja voimien palautumiseen. Toipuessani, ja miettiessäni elämälleni uusia suuntia, päädyin opiskelemaan tätä kokonaisvaltaisesti kehoa ja mieltä hoitavaa menetelmää.

Työuupumukselle on tyypillistä, että se heikentää yleistä vastustuskykyä. Ihmisen uupuessa elimistön voimat hiipuvat, eikä taudinaiheuttajia vastaan riitä “taistelukapasiteettia”. Taudit tarttuvat helpommin, ja flunssat pitkittyvät. Selittämättömät tulehdukset saattavat olla toistuva riesa. Voit lukea artikkelin vastustuskyvyn lisäämisestä täältä.

10. Luota elämän kannattelevaan voimaan

Hiljalleen, ajan kuluessa, huomaat kuinka ilo ja uusi energia löytävät taas tiensä kehoosi ja mieleesi.

Voit luottaa siihen, että kun kohtaat tuntemuksesi ja tutustut itseesi yhä syvemmin, elämäsi muovautuu hyvällä tavalla hieman erilaiseksi kuin ennen, ja näet yhä selkeämmin oman polkusi.

Olet matkalla juuri sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi sinun on tarkoitus tämän elämän aikana tulla.

Olet arvokas ja rakastettava ihminen, juuri sinä, ainutlaatuinen. Voit päästää irti kaikesta, mikä ei edistä hyvinvointiasi juuri nyt. Kun tutustut itseesi ja alat kohtaamaan itsesi yhä suuremmalla rakkaudella, huomaat kuinka elämäsi muuttuu onnellisemmaksi ja valoisammaksi. Automaattisesti alat kohtaamaan myös toiset ihmiset sydämestäsi käsin, ja tunnet yhä suurempaa merkityksellisyyden tunnetta mitä ikinä päätätkään elämässäsi tehdä. Kaikki järjestyy parhain päin!

Heidi Immonen

rentoutusvalmentaja, hermoratahieroja, kasvatustieteen maisteri

heidi@sammalmaja.fi

15.5.2021

Vertaistuen moninaisuus

Vertaistukea joskus saaneena ymmärtää sen valtavan merkityksen toipumisen kannalta. Vertaistuesta saat tunteen siitä, ettet ole asian kanssa yksin. On helppoa puhua ihmisen kanssa, jolla on samankaltainen kokemus, ja jolta saat tietoa ja kokemuksia oman toipumisesi edistämiseksi.

Vertaistukitapaamisissa saa kokea yhteisöllisyyttä, ja kohtaamisen tärkeys nousee tapaamisissa esiin; jokaisella meillä on tarve kuulua johonkin, sekä tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tapaamisissa tutustuu uusiin ihmisiin, oppii uutta sekä saa muuta ajateltavaa. Kokemusten jakaminen ja toisen tsemppaus ”tästä selvitään kyllä” on isossa roolissa tapaamisissa.

Mitä vertaistukija sitten saa vertaisena olosta. Mahdollisuuden helpottaa toisen matkaa, sekä löytää merkitys omalle kokemukselle, kun pystyy auttamaan toista oman kokemuksen kautta. Vertaistukijana oppii itsestään uutta ja voi kehittää kommunikaatiotaitoja, oppia lukemaan erilaisia tilanteita ja kehittyä paremmaksi kuuntelijaksi.

Ennakoinnin merkitys sairastumisriskien hoidossa on merkittävä. Helpommin ja nopeammin saatava apu ehkäisisi pahempaan tilaan ajautumista. Pidemmät sairaslomat vaikuttavat luonnollisesti sairastuneen talouteen, mutta myös itsetuntoon, läheissuhteisiin ja paljon laaja-alaisemmin, mitä olemme tottuneet tilannetta katsomaan. On sanomattakin selvää, että töihin paluu on aina haastavampaa, mitä pidempään työelämästä joutuu olemaan pois.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna vertaistuen merkityksessä nousee esille yhteisöllisyys, joka on suuri voimavara, ja jota tarvitaan entistä enemmän yksinäisyyden vähentämiseksi.

Vertaistuen vaikutukset YHTEISKUNNALLE

– hoitotaakka jaetaan eri tahojen kanssa

– lisääntyvä ymmärrys kolmannen sektorin tarpeellisuudesta

– yhteisöllisyys

– lisääntynyt tietoisuus vertaistuesta

– yksinäisyyden tunteen vähentäminen

– taloudelliset vaikutukset

– ennaltaehkäisy

Vertaistuen merkitystä yhteiskunnallisesti ei ole vielä arvostettu tarpeeksi osana hoitoketjua.

Vertaistuen yhteisöllisyys helpottaisi yksinäisyyttä ja kokoaisi voimavarat yhteen. Vertaistuki osana ennaltaehkäisevää hoitoa on merkittävä. Se auttaisi saamaan apua matalalla kynnyksellä jo ennen lääketieteelliseen hoitoon hakeutumista, mikä taas keventäisi sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta, ja lyhentäisi hoitojonojen pituutta.

Yhteiskunnallinen vaikutus näkyy sairaslomien pituuksien lyhentymisenä, työkyvyn säilymisenä pidempään, ennenaikaisten eläköitymisten vähenemisenä, sekä hoitojonojen lyhenemisenä. Siis huomattava taloudellinen merkitys.

Vaikka vertaistukija ei ole terveydenhuollon ammattilainen, sitoo häntä kuitenkin vaitiolovelvollisuus.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti? Voisitko sinä helpottaa toisen samankaltaisen kokemuksen läpikäynyttä jakamalla kokemustasi?

Uupuneet ry etsii vapaaehtoisia vertaistukitoimijoita eri puolille Suomea. Jos koet vointisi ja elämäntilanteesi sopivaksi auttaa yhdistyksen tukemana kanssakulkijoita, ota meihin yhteyttä info@uupuneet.fi, niin kerromme lisää.

13.5.202113.5.2021

6. Miten verestä ja syljestä otetut kortisoliarvot eroavat? Miten kortisoliarvo vaikuttaa uupumiseen?

Joskus kortisolin tuotanto on liiallista (tai liian vähäistä) elimellisestä syystä, eli esimerkiksi lisämunuaiskuoren kasvain voi tuottaa liikaa (tai liian vähän) kortisolia. Nämä tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia eikä niitä todellakaan pyritä sulkemaan pois kaikilta uupuneilta, vaan pitää olla muitakin spesifisiä oireita. Cushingin oireyhtymä on hyvin harvinainen ja johtuu tavallisimmin aivolisäkkeen rauhaskasvaimesta, joka piiskaa lisämunuaiskuorta tuottamaan ylimäärin kortisolia. Cushingin oireyhtymään viittaavia oireita ovat muun muassa hankala verenpaineen nousu, karvoituksen lisääntyminen, ja rasvakudoksen kertyminen tiettyihin paikkoihin. Veri- tai virtsakoetta on käytetty yleensä tämän selvittämiseen. Sylkinäyte on uudehko, mutta ilmeisen täsmällinen tapa selvittää ihmisen kortisolin tuotantoa ja sen vuorokaudenajan vaihtelua.

Kortisolipitoisuus on korkeimmillaan aamulla ja matalimmillaan yöllä. Iltayön näyte voi toimia seulontatutkimuksena epäiltäessä hyperkortisolismia. Stressaantuneilla on todennäköisesti lievästi koholla oleva kortisolin taso jatkuvasti stressin takia, ja siihen tulee puuttua silloin ensisijaisesti stressinhallinnan keinoin. Toisaalta myös kipu nostaa kortisolitasoa. Monet uupuneet ovat stressaantuneita, mutta myös väsähtäneitä, ja stressihormonien tuotanto voi olla tilapäisesti vähentynyttä. Stressimittarina kortisoli on melko epäspesifinen ja siinä on runsaasti virhelähteitä.

17.4.202117.4.2021

Lista työuupuneille

Tänä päivänä voimme lukea erilaisia listoja asiasta kuin asiasta.

Kun teet nämä kolme asiaa, kaikki muuttuu, tai oletko AINA tehnyt nämä viisi virhettä?

Voin sanoa, että olen yleensä aina ne tehnyt, ja enemmänkin kuin viisi! Ja tulen todennäköisesti tekemään vielä niin jatkossakin. Olen kyllä myös lukenut, että emme tee virheitä, vaan ne ovat oppimiskokemuksia.

Vaan vaikeita ovat elämän läksyt. Ja kokemusta on tullut.

En ehkä siis ole kaikkien self -help oppaiden listojen suurin fani, mutta ajattelinpa minäkin tehdä trendin mukaisesti listan. Listan siitä, mikä on vaikeaa listan toteuttamisessa, siis

LISTA sen toteuttamisen vaikeudesta TYÖUUPUNEILLE

Pysähdy ja tunnista uupuneesi

Helpommin sanottu kuin tehty!

En ole myöskään kaikkien sananlaskujen suurin fani, mutta tässä sananlasku pitää paikkansa. JOS osaisimme pysähtyä ajoissa, emme uupuisi. Hoitotyötä tehdessäni olen saanut olla mukana monen ihmisen ja perheen iloissa, suruissa, uupumisissa ja tragedioissa. Nöyrimmät kiitokseni heille siitä, ilman niitä tarinoita ja heitä en olisi tässä, eikä minusta olisi tullut se, mitä nyt olen. Sen opin sain heiltä (ja myös myöhemmin itseltä), että jos et kuitenkaan pysähdy – sinut pysäytetään. Kannattaa siis pysähtyä, niin kuin opetetaan.

Anna aikaa itsellesi parantua

Voisin sanoa edelleen, että helpommin sanottu kuin tehty.

Kenties olet tähän saakka tehnyt jotain jatkuvasti, koko ajan ja vielä enemmän, suorittanut ja suorittanut. Mikä aika – eihän minulla sellaista ole? Entä kuinka voisin suorittaa paranemisen mahdollisimman nopeasti? Joku on myös sanonut, ettei aikaa voi hallita. Ja usko pois, näin se on! Ja kun ensi kertaa luulet parantuneesi, sitä älä usko, nyt ollaan alkumetreillä. Aikaa siis tarvitaan!

Tunnista tunteesi

Tunteet – apua, mitä ne ovat? Pää lyö tyhjää. Apua, mä en tunne mitään. Tai, ehkä kuitenkin ahdistaa lähinnä jatkuvasti. Olenko tuntenut joskus jotain muutakin? Mihin ne muut tunteet ovat hävinneet? Mitä niille muille tunteille on tapahtunut?

Ei hätää, siellä ne ovat, kaiken alla, unohtuneet kaiken muun jalkoihin.

Vaikeaa siis. Alku voi olla hankalaa. Kun palaat aina uudelleen kysymyksen ääreen, mitä tämä asia minussa herättää, etkä sivuuta asiaa esimerkiksi suorittamisella, tunteet heräävät taas henkiin. Muista kuitenkin, että tunteita ei tarvitse hallita, ennemminkin hyväksyä. Se onkin sitten toinen juttu!

Kysy, mikä itsellesi on tärkeää

No, tämänhän pitäisi olla helppo homma! Kyllä minä tiedän, mikä minulle on tärkeää: perhe, lapset, terveys, ystävät, hyvinvointi… mutta onko niin oikeasti? Jos minulle on terveys tärkeää, miten sitten olen sivuuttanut sen eteen tehtävät asiat? Miksi kehoni on yrittänyt viestiä: voisitko levätä, en jaksa pysyä perässä? Miksi lapset ihmettelevät, kuka on tuo väsynyt olento, joka on kotona, muttei läsnä?

Jos et reflektoi välillä itsesi kanssa, mitä minulle kuuluu, hukkaat pian itsesi. Asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä, ovat samalla sinun arvosi, jotka lopulta saavat elämän tuntumaan omaltasi!

Aseta rajat – opi sanomaan ei

Ahaa! Lyhyt sana, ei, helppoa siis kuin heinänteko. Miksi suustani pääsee kuitenkin: no, enköhän mä vielä tuon jossain välissä pysty hoitamaan. Jos on tottunut aina syrjäyttämään omat tarpeensa ja hakemaan hyväksyntää miellyttämällä ja palvelemalla muita, on todennäköisesti vaikeaa sanoa heti EI. Omat rajat on voineet olla kadoksissa pitkään, tai niitä ei ole koskaan kunnolla muovautunutkaan. Ehkä on ensin opeteltava sanomaan: ehkä, mietin asiaa, palataan tähän myöhemmin. Käveltävä pois kohteliaasti. Kunnes tulee päivä, jolloin tiedostat mitä jaksat, ja pystyt seisomaan oman päätöksesi takana, vaikka se ei enää palvelisi muita mutta sitäkin enemmän itseäsi.

Tee muutos

Enhän mä voi muuttaa mitään! Miltä kaikki sitten näyttää? Tarvitsen ennemminkin uuden harrastuksen, jotta voin näyttää hyvältä. Mistä voin luopua? Mun on ihan PAKKO tehdä nämä työt vielä.

Varmaan tiedät sen sananlaskun, että pakko ei ole kuin kuolla.

Ja sitä ennen sinulla on juuri se mahdollisuus tehdä se muutos, vaikka se olisikin VAIKEATA!

Kirjoittanut: Marketta Hämäläinen