Korkean toimintakyvyn masentuneisuus versus uupumus?
Yleensä uupunut saa diagnoosina jonkin muun kuin uupumuksen, tai sen lisäksi esim. masennuksen. Masennuksellakin on monet ”kasvot”, joista tunnetuimpia merkkejä on mm. toimintakyvyttömyys. Olisinkin ehdottanut kirjoitusta, jossa käsiteltäisiin korkean toimintakyvyn masennusta. Koska uupumusta voi edeltää masennus, olisi tämä hieman vähemmän esillä ollut masennuksen muoto hyvä tuoda esiin, koska tuntuu olevan haasteellinen tunnistaa jopa ammattilaisillakin.
Yritin etsiä kansainvälisiä tutkimuksia tästä aiheesta, mutta hakuni jäi laihaksi; aihetta ei ole juuri tutkittu. On se silti etenkin psykiatrien, psykoterapeuttien ja työuupumusta hoitavien lääkärien hyvin tuntema ilmiö. Yhteiskunnallinen kiinnostus masennusta kohtaan ilmenee sekin lähinnä sen aiheuttaman toimintakyvyn heikkenemisen ja sairausloma- ja eläketapausten määrän lisääntymisen kautta.
Nythän on jo muutaman vuoden ajan raportoitu Kelasta mielenterveyshäiriöiden menneen tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi suurimpana sairauslomia ja eläkkeitä/kuntoutustukia aiheuttavana syytekijänä. Etenkin nuoret, alle 30-vuotiaat naiset nousevat esiin näissä Kelan tilastoissa.
Naiset hakevat ja saavat selvästi enemmän Kelan kuntoutusta kuin miehet, eikä kuntoutuspsykoterapia ole poikkeus. Kaikista kuntoutuspsykoterapian saajista naiset muodostavat lähes neljä viidesosan, ja Kelassa on pohdittu, jäävätkö miehet aidosti tämän kuntoutusmuodon ulkopuolelle tarpeestaan huolimatta, vai eikö niitä tarpeita ole tai eivätkö ne vain nouse esille. Asia vaatisi tarkempaa tutkimista.
Naisilla on kuitenkin selvästi suurempi riski saada tavallisia mielenterveyden häiriöitä, ja näistä nimenomaan masennus ja ahdistuneisuus ovat ns. naisten sairauksia.
Onko tytön elämä sitten jotenkin vaativampaa ja riskialttiimpaa kuin pojan elämä vieläkin, 2020- luvulla, Suomessa, joka on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallimaa ja maailman onnellisin maa?
Kyllä se näyttää siltä, ja tytön ja naisen elämässä on paljon riskikohtia, joissa voi tapahtua naisen mielenterveydelle haitallisia, jopa vaarallisia asioita.
Jo pikkutytöiltä odotetaan enemmän suorittamista kuin pojilta; tytön huone pitää olla siisti, tavarat tallessa ja vaatteet puhtaat. Harrastuksiin tulee osallistua jollei joka päivä koulun jälkeen, niin useana päivänä viikossa. Pikkusisaruksista ja lemmikeistä huolehditaan hyvin, häkit puhdistetaan ja pestään, kissat ja koirat ruokitaan ja ulkoilutetaan, kavereiden synttärit muistetaan jne.
Teini-ikäisenä tytön vaatimuslista kasvaa, mutta vapaus ei, vaan päinvastoin: tyttöjä kontrolloidaan ja valvotaan. Pitää olla tietynlainen vaatetus ja hiustyyli, meikkiä saa olla vähän tai ei lainkaan, ei ainakaan liikaa, muotoja samoin sopivasti, ei liian vähän eikä liikaa, koruja niin ikään sopivasti, vaatteet saavat paljastaa vain vähän, ei laisinkaan liikaa jne. Koulussa, harrastuksissa ja kaveripiirissä on menestyttävä eikä haittaa tee se, että on kaunis, kiva ja älykäs.
Pojat saavat olla poikia; pojat pelaavat, kisaavat huvikseen, saavat pukeutua ja mennä vapaammin, teinipoikien koulutehtävät ja kotiintuloajat eivät ole niin tarkkoja, kun pojathan ovat poikia. Pojan rentoudesta palkitaan, mutta tytöltä odotetaan voimakasta itsekontrollia. Jo tämä asetelma on omiaan aiheuttamaan tytössä kateuden tunnetta veljeä kohtaan ja sama heijastuu koulu- ja opiskelumaailmassa. Pojat pääsevät helpommalla, ja se ketuttaa, ainakin alitajuisesti.
Lasten laiminlyönti ja kaltoinkohtelu, ja etenkin tyttöjen ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö ja rajojen loukkaukset jatkuvat edelleen 2020-luvun Suomessa, vaikka asiasta puhutaan yhä enemmän ja monet tuomitsevat sen täysin. Fyysinen itsemääräämisoikeus ja sen loukkaukset näyttävät olevan erityisen haitallisia ihmisen mielenterveyden järkkymiselle. Resilienssiin eli kykyyn kestää erilaisia loukkauksia ei sen sijaan kiinnitetä sen ansaitsemaa huomiota. Masennuksen lisääntymisen ja uhriutumisen rinnalla tulisikin eri tahoilla miettiä, miten lisätä haavoittuvimpien ryhmien, kuten lasten, nuorten ja naisten resilienssiä.
Masennuksen ydinoireita ovat mielialan mataluus, väsymys, aloite- ja keskittymiskyvyttömyys ja muu toimintakyvyn lasku, ilottomuus ja värien häviäminen elämästä, vetäytyminen sosiaalisista suhteista ja ruokahaluttomuus. Tunnetaan myös ns. epätyypillisiä masennustiloja, joissa voi olla vain osa oireista tai seuraus on päinvastainen, kuten esim. ruokahalun kasvu kausimasennuksessa.
Masennuksen laukaisee tai masennukseen johtaa tunnetusti esim. vakava kriisi, suru, työuupumus tai elämän mullistava tapahtuma, joka voi olla lähtökohtaisesti ihana hieno asia, kuten lapsen syntymä. Mutta hormonaalinen muutos synnyttäjän kehossa on valtava, ja se on pääsyy mielialan romahtamiseen. Monet naiset tunnistavat myös tavallisen kuukautiskierron, sen päättymisen (vaihdevuodet) tai toisaalta hormonaalisen ehkäisyn vaikutuksen mielialaan; estrogeenitason äkillinen lasku näyttääkin alentavan mielialaa.
Korkean toimintakyvyn masennukseen sairastuu todennäköisesti korkeaa vaatimustasoa elämässään vaalimaan oppinut ja siihen tottunut, (tiedostamattaan) täydellisyyttä tavoitteleva ja ulkoisten vaatimusten paineessa kasvanut nainen.
Mieliala voi olla matala, mutta suorituskyky pysyy pitkään hyvänä. Tässä on kuitenkin iso riski toimintakyvyn romahtamiseen kertarytinällä. Näiden joukossa on todennäköisesti heitä, jotka painavat pitkään suorittaen arkeaan ja yhtenä päivänä eivät sitten pääsekään ylös sängystä. Ilmiö on potentiaalisen vaarallinen.
Tietysti ihmiset ja heidän elämäntilanteensa ovat erilaisia, ja osalla masennus saattaa jatkua vuosia sellaisena, että siihen liittyy korkea toimintakyky, ja osalla ns. sytytyslanka on lyhyempi. Oma ja lähipiirin elämänlaatu ainakin heikkenee, vaikka pystyisikin suorittamaan, kun masennusoireet hallitsevat elämää. Varmasti ammatin ja alan mukaan masennus haittaa enemmän tai vähemmän. Aloilla, joissa on annettava toiselle ihmiselle itsestään, pantava persoona likoon, kuten hoito-, opetus- ja kasvatusalat, masentunut työntekijä on vähemmän myös asiakkailleen. Sikälikin masennusta tulee pyrkiä aina hoitamaan parhain keinoin, joista lääkehoito ja terapia yhdessä ovat tehokkain hoitoyhdistelmä ns. luontolähtöisiä ja itsehoitomenetelmiä lainkaan unohtamatta.
Kelan kuntoutuspsykoterapiaa eivät tarvitse kaikki, mutta siihen on syytä hakeutua etenkin, jos arvelee masennuksen taustan juontavan kaukaa, lapsuudesta, nuoruudesta, suvun ja perheen, mahdollisten traumojen vaikutuksesta. Suuri osa saisi riittävän avun todennäköisesti myös lyhytpsykoterapiasta, noin 20 käyntikerrasta ammattilaisella. Osalle riittävät hoitosuhteeseen terveydenhuollossa, kuten terveysasemalla, psykiatrian poliklinikalla tai työterveyshuollossa, liittyvät käynnit, esim. psykiatrisen sairaanhoitajan viikottaiset tai työterveyspsykologin käyntikerrat (esim. 5+5). Osa toivoo pelkästään lääkitystä ja hyötyy siitä riittävästi. Nettiterapia ja muut etäkuntoutusmuodot sekä Kelan mielenterveyskuntoutuskurssit ovat taas osalle soveltuvia.
Luonnon hyvinvointivaikutukset ovat jo laajalti tunnettuja. Metsäretket voivat auttaa yhtä hyvin masennukseen kuin yksi lääke, on hyvä muistisääntö.