Uupuneet ry:n matka

Kaksi vuotta sitten uupuneet kohtasivat ensimmäisen kerran Oulussa. Olin itse sairastunut alkuvuodesta uupumukseen, hakenut apua ja saanut sitä. Silti koin olevani yksin asian kanssa. Kaipasin vertaista, joka olisi kokenut uupumisen, jonka kanssa saisin jakaa kokemuksen, ja joka ymmärtäisi konkreettisesti mitä koin.

Tutkin netistä, järjestetäänkö missään vertaistukitapaamisia, ja ikäväkseni jouduin kokemaan jälleen olevani yksin asian kanssa. 

Keskusteltuani asiasta sain rohkaisua alkaa järjestämään tapaamista itse. Miksipä ei, mitä siinä häviäisin. Tuolla hetkellä se ajatus antoi niin paljon voimaa, että saisin mahdollisuuden kohdata vertaisiani.

Niin marraskuinen päivä koitti Chocosomniassa, kun järjestelin paikkoja ja jännityksessä odotin, mahtaako kukaan saapua paikalle. Ja voi kuinka huojentunut olin, kun teitä rohkeita saapuikin kymmenkunta paikalle. En ollut enää asian kanssa yksin.❤️

Tapaamisia jatkettiin säännöllisesti, kunnes ajatus yhdistyksen perustamisesta alkoi herätä. Tammikuussa 2020 aloimme Sannan, Suvin ja Janin kanssa viemään yhdistysasiaa eteenpäin.

Vertaistukitapaamiset muuttivat yhdistyksen alle huhtikuussa 2020, jonka jälkeen koronan vuoksi jouduttiin lähestulkoon kaikki tapaamiset siirtämään verkkoon.

Olen saanut yhdistyksestä paljon vertaistukea, itselle tärkeää ja merkityksellistä tekemistä, sekä ennen kaikkea ensimmäistä kertaa elämässäni koen kuuluvani johonkin. Tämän merkitystä en voi liikaa korostaa omalla kohdallani. Kun olen ikäni kokenut olevani ”ulkopuolinen”, on porukkaan kuulumisen merkitys hyvin eheyttävä. 

Tähän päivään mennessä Uupuneet ry on mahdollistanut tapaamisia verkossa ja rajoitusten puitteissa paikallisesti eri paikkakunnilla. Olemme verkostoituneet, rakentaneet nettisivut, luoneet mainosmateriaalia yhdistyksen toiminnasta, ja yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollistamme kaikille avoimen Uupumusta käsittelevän luentosarjan.

Ihan uskomatonta työtä ollaan tehty vapaaehtoisvoimin! Iso kiitos Sannalle, Suville ja Janille! Ilman meitä ei olisi kaikkea tätä, mitä Uupuneet ry on nyt. Ja kaikki muut vapaaehtoiset: emme pystyisi tarjoamaan mitään ilman teidän työtä, suuri kiitos siitä, teette tärkeää työtä! 

Uupuneet ry etsii jatkuvasti vapaaehtoistoimijoita mukaan toimintaan, jotta pystyisimme vastaamaan palvelujen tarpeisiin, saamaan näkyvyyttä ja mahdollisuuden kehittää toimintaa. Lähde toimintaan mukaan juuri sillä panoksella, joka itsellesi on sopiva, ja joka on se sinun juttusi.

Uupuneet ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen 18.11. klo 18.00 Teamsin välityksellä. Toivottavasti näemme sinutkin siellä.

Valoa syksyyn! ☀️

Uupuneet ry:n puheenjohtaja

Piia Vinkki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *